sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Menoosi

Akselin termiä lainatakseni, treenattiin tänään menoosessa Mirkun kera. Koska hyppy. Taimin kanssa tehtiin kartiota tosi pitkästä matkasta, ei juuri häiriöitä. Oli vittiläisen hyvä! Stopitkin käytiin vähän lähempää läpi. Eteenemenoa vähän ja sitten ruutuja. Voi että on kiva tehdä osaavalla koiralla, tai jotenkin oikein yllättyy, miten hyvin se osaakaan. Päätin vielä varioida Surille saatua eteenmenoharkkaa Taimin kanssa. Ensin yhdellä linjalla eteenmenoa kipolle, sitten otettiin toiseen kohtaan, niin että eka kippo saattoi olla hyvinkin ajatuksissa / näköpiirissä, mutta pitää irrota sinne suoraan eteen. Ei ongelmaa. 

Surin kanssa tehtiin lämmittelyksi tätä samaa. Vaikka sen kanssa voisi tehdä leluile, nyt en tehnyt, koska inhoan maneesin hiekkaa leluissa ja toisaalta myös ruoka käy. Suri teki tosi hyvin! Kävin korjaamassa toista kippoa myös paremmin näkyviin (verta nenästä?), mutta ei mennyt niihin. Oikean jälkeen (siis kun oli syönyt namin) se kyllä vähän katseli sitten sinne päin, että olisikohan siellä toisessakin kipossa namia. Ei kyllä ollut, mutta ei myöskään mennyt sinne. Lähetyspaikoilla oli sellainen 10 - 15 m kuitenkin eroa, että ei mitään 2 metrin kuitenkaan, kuten ei ole tarkoituskaan. Tuntui hyvälle tehdä jotain kunnollista, hyvää ja uutta treeniä (eikä taas jotain "kyllähän sen jo pitäisi tämä ainakin osata"-saissea). Siis tyyliin: kun opetat koiralle jotain, se saattaa vaikka sen oppia.

Kartiota tehtiin torstain ajatuksin: heitin lelun meidän taakse, sitten lähetyksiä kartiolle. Pariin ekaan sain patistaa paristi menemään kartiolle saakka, mutta sitten loksahti ainakin tällä kertaa, ja pari hyvää yhden käskyn kiertoa mennen palaten laukalla ilman mitään välikyselyitä, vapautussana kesken juoksun aina sopivassa kohtaa (ei ihan lähellä kartiota, eikä edes hidastellut odottaen sitä). Annoin lähetykseen käsiavun, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Merkitys on saada tuo vain varmaksi, jotta sitten voidaan edetä, jee. Ruutuun mentiin myös kahdesta eri suunnasta sivuun, laitoin lelut kuitenkin valmiiksi, koska kaipaa vahvistusta. Hyviä nämä. Sitten tulikin Mirkku. 

Tehtiin alkuun ilmoittautuminen: ekaksi Suri olisi halunnut mennä Mikun luo, mutta muistuteltiin, että ei saa, toinen olikin oikein hyvä. Sitten 90 cm ilman kapulaa ja kapulan kanssa ees taas. 90 cm paluussa kapulan kanssa tuli kosketukset, mutta ilme, asenne ja kaikki oikein hyvät. Hyppykunto saisi varmasti olla parempi, sen verran vähän on esim. aksattukin. Idiksenä tuli, että voisi tehdä nyt sinne 100 cm saakka ilman kapoulaa, ja tehdä itse noutoa vaikka 80 cm:llä, mikä voisi oll aihan järkevää. Nyt korkeassakaan hypyssä kapulan kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa, joten varmaan se 80 cm rittäisi. Muutaman kerran voisi ajaa sisään 100 cm sitten pelkällä hypyllä, ja sitten yhdistellä.

Muste teki pihassa vähän askelseuruuta namista luopumisen kautta Se oli ihan hyvä. :D Ei muuta.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti