perjantai 31. heinäkuuta 2015

Note to self

Kostoksi kokeilin aamulla laittaa aamuruuan pihanurmelle jäljen (nro 19) muotoon. Pari metriä kokonaan namitettu, sitten 1 tyhjä 2 namia pari metriä, ja loppumatka 2 tyhjää 1 nami, kun mietin Mirkun kanssa puhuttua rytmiä. Ja ihan sikamakee. Muste etsi ja söi kaikki, ajoi rauhassa mutta intensiivisesti, ja homma oli paras. Eli nurmea yritetään tehdä, silloin tarkkuus, rytmi, intensiteetti. Metsässä näitä kokeilua paljon tyhjemmistä, mutta niin, että motivaation ja halun ylläpitäminen ja kasvattaminen tehdään namitetuilla pätkillä / purkeilla.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Mutkia suoriksi

Kaikenlaista juttua on treenailtu, jotain pääajatuksia niistä lienee laitettava ylös. 

Musteella vaihtuu leegot, mutta ollaan nyt silti treenattu sitä lelun vetämistä .Tai siis, että Muste ottaisi itse sitä vetovastuuta. Ihan hyviä settejä, pieniä ja lyhyitä, onnistuneita. Olen päässyt vihdoin pihatreenien makuun, kun sääkin on ollut myönteinen tähän, eikä se vaadi kuin pari minsaa kerrallaan. Ja aina onnistuu! Pihalla on namijuttuina tehty pertsaa ja kaukojumppaa. :) Sitten on leikitty. Välillä jotain kapulajuttuja.  Musteella on siistiä.

Surinkin kanssa on tehty, vaikka aloitukset ovatkin edelleen mitä ovat. Mutta koska tässä on nyt jatkumo, kukaan ei jää märehtimään ja kone alkaa käydä, ja kaukot onnistua. Joka kerta pitää jostain vääntää, mutta sitten se aina toimiikin. Siis tosi hyvä, että ollaan vaan tehty koiralta kyselemättä. Pihatreeni näkyikin, kun käytiin muualla treenaamassa: kaukot toden totta pelitti siellä paremmin kuin missään nähtynä! Ja sisälläkin on kaukoiltu. Onnistuminen näissä vaatii aina työtä, ja nyt sitä työtä on tehty. :) Luoksetulotreenissä kaikista paras on edelleen tehdä kokonaisia luoksareita. Niihin Surilla on paras vauhti, kun se tietää, mikä homman nimi on. Tässä varmaan vaan on sama; työtä on vaan tehtävä, vaikka se aluksi olisi mitä kuraa - kyllä se sieltä sitten oppii, mitä haetaan ja voi sitten esittää taas (viimeistään kokeessa :D ) osaamistaan. 

Muste kävi korkeavireellä. Ekalla kiekkaa tehtiin tuota leikkiä. Toisella taidettiin tehdä vähän kapulahommia, yksi treeni, minkä muistin joskus Päivikin ja Kiepin tehneen Kuopiossa, eli kapulan nosto --> leikkipalkka --> jäätyminen --> koira hiffaa lähteä itse nostamaan uudelleen kapulan --> jne. Tämä näin kokeiltuna: succes. Ei tehty montaa, ehkä kaksi kolme nostoa, mutta siis tämä on hyvä --> koira aktiivinen ja tarjoaa. Pitää muistaa tehdä tarjoamisjuttuja. Kolmannella kiekalla tehtiin putkea ja keinua. Neljäs kiekka otettiin namihommin muutamat pertsat ja kaukojumppa, koska tajusin ,että mennään taas kaikki vaan nupit kaakossa, ja voisi olla hyvä joskus tehdä vähän keskittymisjuttujakin.. 

Tässä toissapäivänä minun olisi tarkoitus ottaa tottista ja jälkeä. No, universumi oli suunnitellut, että minä en treenaa sinä päivänä, joten lyhyesti kerrottuna päädyin ajelemaan ensin 2 tuntia autolla, jotta sain tehtyä yhden kämäsen ehkä 70 m jäljen Musteelle (nro 17). Siinä oli Natural menua ja metsä oli mustanaan muurahaisia, ja ne menivät myös noihin nameihin. :P En yllättäin odottanut sen syövän muurahaisia, ja siinä se puksutteli suht tuoreen jäljen kuitenkin nenä maassa tarkasti jäljellä, ja ruokapurkeilla pysähdyttiin evästämään. Tavallaan jälki ei mennyt kuten suunnittelin, tavallaan se oli aika hyvä. En tiedä, mitä ajatella. 

Tänään sitten tein jäljen (nro 18), jossa paljon tyhjää, mutta myös paljon ruokaa. Ei se meinannut kovin syödä, mutta ehkä myös syö paljon huomaamatta. Aina se kyllä tyhjän pätkän jälkeen pysähtyy syömään, joten sekin hyvä. Se syöminen ei nyt ole itse tarkoitus, joten siitä ei kannattane tehdä ongelmaa. Purkeiltä kuitenkin vahvistusta hyvin, ja tähän asti se on imuttanut tyyliin kaiken, mutta kun sai mennä yhden vähän erilailla, nyt heti oli valmis menemään nopeammin jälkeä. Meni hyvin sekä namitetun että tyhjän kulman. Että ensi kerralle on jo suunnitelma, katsellaan, miten menee. Jotenkin sitä vaan tajuaa, että en voi tehdä asioita vain yhdellä tapaa, kun yksi koira tuli sillä tavalla hyväksi. Kokeilen erilaisia juttuja, vahvistan, opetan, annan koiran oppia, kun se vaan on hyvin motivoitunut. Pelloiltakin tehdään rehut ihan näillä näppäimin, joten voisi mennä nurmelle sitten katselemaan, miltä siellä meno näyttäisi. Ja metsään ehkä siis vaan pidempi jälki, jossa paljon tyhjää, mutta sitten isompia ruokamääriä, jos ruokaa on. Metsässä kun meno saisi olla tuollaista hyvävauhtista, kunhan motivaatio on 100% pitää jäljestä huoli.

Surille kaksi janaa, jotka noin 5 tuntia vanhat. Hyvät janat! Ja ilmaisi kyllä itsenäisesti heti kepit! Tiedä aina, mikä mihinkin vaikuttaa, mutta olisiko nyt joutunut vähän työskentelemäänkin, niin hommat näyttäytyivät onnistuneina! Toisessa treenissä se tosin teki taas hukattuaan "purjehduyksen", joten sitä ei voi laskea irti kulmatarkistuksissa, vaan liinalla on annettava sen verran painetta, että se hakee sen jatkon eikä haihattele. Seuraavalle kerralle pidempi jana.  

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Maneesilla

Ollaanpas sitä nyt niin reipasta, niin reipasta. Jotenkin oudosti, kun on kotona, kerkeää tehdä kaikkea ja silti treenata, ilman että se olisi keltään pois. Oooh. Taimi sai käydä taas lämmittämäsä kenttää. Yksi luoksetulo, joka ei yhtään huonompi kuin treenattunakaan. :D Ruutua merkin kautta, merkiltä lelupalkkaa. Jännä, miten hyvin Taimi on viime vuosina leikkinyt, vaikka ruokaa tarjoiltaisiin välissä. Nuorena sen kanssa leikkipalkka vähän jäi, kun ruuan hajukin sai sen ihan tolaltaan ja unohtamaan jotkut paskat lelut. Surin ja toivottavasti Musteen kanssa tätä ei ole ollut. :) 

Suri teki ekalla kiekalla ruutua. Ihan ok meno. Tehtiin myös loppuosaa. Luoksetuloa yritin taas, mutta se on kyllä vaikea treenata. Se vaan ei tule niin kovaa. Laukka riittää minulle, koska ei sitä vaan saa tulemaan reikäpäänä, ei mitenkään. Laukankin saanti on vaikeaa, nyt otin kahden namin leikillä, ja välillä stoppi. Kartion kiertoakin otettiin, mutta siinäkin se ravaa menon ja laukkaa tulon. Oikeastaan aina se on tehnyt näin. Välillä saan suitsittua menon laukalla, mutta se on ihan työlästä sinänsä. Eli antaisiko koiran tehdä omalla temperamentillaan..? Itse luoksetulossahan se laukkaa, joskin hipsutellen. Ehkä tämä ei ole se asia, johon tuhlaan kaiken energian, vaan annan liikkeen kehittyä itsessään ja katselen, mihin suuntaan se menee. Toisessa setissä tehtiin tosi kivaa seuraamista. Oli hirveen hyvä asenne ja käännöstreenikin alkaa purra, eikä päin ajelua tai liikaa irtautumista oikeastaan tainnut tapahtua. Kaukoissa oli aika hyvä meininki. Ensin Surin mielestä palkkaa voi odottaa 2 sekuntia, sitten kuuluu tehdä seuraava siirto.. Lähinnä keskityttiin tähän asennonvaihtojen ollessa kuitenkin aikalailla kohdillaan. :) Tässä vaan itselle pieni pisto sydämeen, että sitä palkka-aikaa voisi vaihdella.. tai ehkä just nyt onkin sen aika. Pidempiä settejä on muuten vähän vaikea treenata.. Suri oli ihan hyvis siis näissä treeneissä, vaikka yksin en parhaimmilleni täälläkään pääse. Nyt kuitenkin rento ja jees meininki.

Mustuainen pääsi pitkästä aikaa maneesiin. Hepankakka ei ole enää niin kiinnostavaa, sen voi jättääkin pyynnöstä, eikä se tule edes sitten uudestaan mieleen. :) Paitsi pieni osoitus koirien elämästä ja hajumaailmasta: jostain 20 metrin päästä se haistoi kissankakan, jonka navettakissat lienevät käyneet vääntämässä maneesiin. :P Heh, taitohan sekin sitten paikantaa se hajuaisin perusteella. Muste oli innoissaan muuten paikasta,. ja juoksenteli jalat vallattomina ja revitteli menemään itsekseenkin. Leikittiin kahdella pallolla, ja tehtiin ruutuun kuolleelle menoa. Se ei vielä toimi, eli ladattiin kuollutta lelua toisella kiekkaa, kun laitoin sille pannan ja pitelin kun heitin, sitten "okei"-käskyllä sai lähteä pallon luo kilpaa - nämä tosi hyviä. Tätä voisi tehdä, samoin taistelussa pitää antaa sen ottaa vastuuta vetämisestä. Nyt muutamia treenejä voisi varata ihan vaan tähän taas kaiken muun puolesta. Tai siis sitä voisi tehdä vaikka pihalla sellaisenaan. Tehtiin seinän vieressä pertsaa ja haetiin siinä väähän kestoa. Lisäksi kaukojumppaa. Tosi kiva treeni, kevyt ja leikkimielinen. Ainoa, että voisin varmaan itse olla vähän hillitympi. Siis saa olla innostava, mutta kun koira on ihan aktiivinen, niin antaa sen tehdä aktiivisuustyö ja minä vaan tuen tarjoamalla kivat asiat siitä hyvästä. Pitää vähän päästä vanhoista tavoista..     

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kanaa, lammasta, pihaa

Olen ihan unohtanut blogata, että käytiin Taimistolaistiimillä aksaamassa kana-areenalla. Meitä oli Jekku, Metka, Kulo ja Hippu ohjaajineen + minä ja porotyttötroikka. Muste oli omistani päätähtenä. Se kävi leikkimässä kahdella pallolla ja tekemässä putkea. Seuraavalla setillä teki parit namitetut puomit ja putkea. Kolmannella tehtiin keinua apparin kanssa, ja vissiin putkea taas. Hauskaa oli! Muste on heti minun kanssa tekemässä, mikä on kyllä aikamoinen saavutus, joskin en uiskentele tässä pilvessä vaan jatkan asian työstöä ja parantamista ja vahvistamista nyt ja aina.

Taimi teki vähän putkia ja puomia, sekä joitakin kaukoja ja peruuttelua. Suri teki muutamat kaukot ja vähän seuraamista. Taimi saa nyt tosiaan kulkea mukana aina kun mahdollista. :)

Vähän extempore ilmoitin Surin lammaspaimennukseen tälle päivälle. :D Se on nyt juoksussa, mutta se ei näitä treenejä haittaa. Ilokseni meillä olikin tuttu kouluttaja - kolmen vuoden takaa.. siis järkkyä, miten aika kuluu. Kolme vuotta siitä minusta on, kun Tiinan kanssa käytiin viimeeksi lampailemassa! KÄÄK! Ekalla kierroksella Suri "ei nähnyt lampaita" eikä todellakaan muistanut, että onko sellaisia koskaan nähnyt. Teki saman kuin kolme vuotta sitten, kun oli liinassa, koki sen niin että a) se on piesty liinassa b) se on pisty liinalla c) pieksän sitä joutessani aina muutenkin. :D Heti kun liina/liinakäsi liikahti, se dippasi maahan. Mutta irrotettiin se pian. Avustettiin sitä saamaan lampaat liikkeelle sen omalla liikkeellä, ja muutaman tälläisen jälkeen pois. Seuraavalla kiekalla se olikin jo eri koira, ja lähti liikuttelemaan lampaita, yllättäin itsellä on sen verran vissiin tauko tehnyt terää, että taisin osata likkua itse aika jäkevästi, jolloin Surin onnistuminen tehostui. :) Suri ihan alkoi kuumua. Kolmas kiekka ei ollut toista parempi, mutta ei juuri huonompikaan. Ihan hauskaa, erilaista ja jotenkin minusta Surille sopivaa. Tätä sen kanssa kyllä voisin haluta vähän katsoa, mihin suuntaan lähtisi, JOS lähellä olisi joku paikka, missä voisi jonkun rupeaman ottaa. Ei sillä, että siitä mikään virtuoosi tulisi, mutta ihan kiva ajatus sillä tähän on, ja jos jonkun koiristani kanssa, niin juurikin Surin. Toivottavasti ensi talvena päästään taas poroillekin.

Muste sai ulkoilla alueella ja taas pieni kiva huomio: kun otin sen autosta, se alkoi heti hyppiä ja odottaa lelua, vaikka lelu ei ollut näkyvissäkään. Voisiko jo vieraiden koirien äänet olla vähän merkkinä siitä, että kohta leikitään? Sehän ei nyt olisi yhtään pöllömpää, kun tyyppi ei ole viittä kuukautta. Muistaen taas, että en siellä pilvissä kuvittele olevanikaan...

Tänään sitten pihatokoiltiin, kun piha oli sellaisessa kunnossa eikä ollut tekosyitäkään. No vähän kuuma tehdä pennun kanssa paljon vauhtijuttuja, mutta ihan kostoksi vaan tehtiin. Taimin kanssa ensin kentää lämpimäksi; ruutua, seuraamista, metallinoutoa, jossa eniten intoa aikoihin. Muste teki ruutuun lelulle juoksenmista jaaaaaaaaa.. seuraamista? Ehkä. Se kyllä tulee hyvin ja tiiviisti ja intona, mutta vähän keulii, en tiedä, haittaako se vielä. Voisin tietty parantaa palkan paikkaa. Yksittäisiä askeleita tehtiin myös. Yritän nyt vaan panostaa asenteeseen, etten ala analyyttiseksi vaan olen aidosti iloinen (jota siis olen sen kanssa!) Toisessa setissä tehtiin kaukoja namijumppana. Tarkalleen ottaen Musteen pihatokossa on yksi tavoite: että se on vaan siistiä. :P Koska muuten ei tule treeniäkään. Jumpat bra. Muhvi oli jo aika naatti, mutta tehtiin ihan kokeeksi taas kapulan hakua ja vauhdista palkkaa. Vähän sai hakea nostoa, mutta kyllä se kolmesti toikin, palkkana pakeneva onki. Ehkä siis niitä nostoja pitää muuten treenata erikseen, nyt muistan, että se oli Taimilla yksi osa (Nosto edestä / pito, nosto poispäin olevasta kapulasta ja kääntyminen kohti --> näitä tehtiin läheltä.). Mutta enihau, lähinnä, että voi tehdä eri juttuja kuten noutokapulahommia, vaikka ei täydellisesti onnistukaan, se on minulle tärkeintä (koska muuten huomaan Musteen tekevän noutoa joskus 3 vuoden päästä vasta..).

Suri teki seteissään ruutua (hieno paikanhaku), seuraamista ja käännöksiä (oli hereillä!), metallihyppyä ja lopuksi kaukoja, nämä siis kahteen settiin jaettuina. Kaukoissa ei ollut lukossa, mutta pidempi matka aiheutti  vaikeutta, ja piti jumpata ihan kunnolla joitain vaihtoja, mutta lievästä luimimisesta huolimatta (huomautuksen jälkeen) se kykeni sen jälkeen liikkumaan ja tekemään oikein, eli ei tässä nyt ihan turhaan kuitenkaan yritetä. :) Ja hyvistä onnistumisista otettiin pienet bileet, niin se skarppasi kyllä sitten aina.    

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Naks, jee ja siistii

Tänään oli kyllä ihan mainiot sisätokot! Surin repäisin kesken siestan, ja se tuli kutsuttuna keittiöön hieroen silmiään ja siitä aloitin suoraan kaukokäskytyksen, eikä se kerennyt miettiä, olenka varannut kirveen jonnekin lähelle. ;) Sikasiistejä vaihtoja, lapsihäiriölläkin! Kun meinasi edetä i-s vaihdossa, korjasi itse! Lisäksi askelsiirtymiä ja käännöksiä, sekä peruuttamista. Se on Surista kivaa. 

Musteen kanssa vähän kosketuskeppiä, ja keksin sen sopivan tosi hyvin eteentulo-harkkaan! Ja toimi! Oma huomio: ole itse koko ajan paikallaan, ja palkan jälkeen heitä nami kauemmas --> koira hakeutuu uudelleen eteen ilman liikeapua, mikä tukee valmista suoritusta hyvin! Lisäksi mallailtiin kaukovaihtoja vähän hyppytekniikallakin, ja oli hyvin ahne pentu. Maahanmenoa myös erikseen, samoin purkille maahanmenoa (tarjoaa jo hyvin, tähänkin keksin sopivan liukuhihnatyöskentelyn, jolla saa hyvin toistoja sopivaan tiheyteen). Istumista paikallaan, kunnes vapaa, sitä treenattiin myös. Jos nyt opettaisi ekaa kertaa niin, että koira jää ilman mitään erillistä lisäkäskyä paikalleen. Kosketusalustaa ja siitä eteenpäin menevää palkkaa myös. Oli hyvä fiilis, koira halusi ja oppi, tuli tehtyä perusjuttuja eikä vain hifistelyyn tähtäävää, ja mentiin eteenpäin. Osaan tunnistaa hyvän mielentilan tehdä, ja jotain voi jo pikkuhiljaa oppia, pääpaino edelleen vaan sillä, että on siistyi tehdä.

Käytiin myös kaupungilla koiranruokaostoksilla, ja leikittiin eri paikoissa taas. :) Ja Muste tuo lelua hyvin sisälläkin minulle, joten toivon, että nouto todellakin etenee, kuten se on nyt vähän näyttäytynyt. Koska olisihan se kivaa, ja jos itse malttaa lukea koiraa ja olla tukena, napsia valmiita juttuja siltä suoraan ja saada niistä halutunlainen nouto aikaiseksi ilman lisäpaineita. Aaaah, liian kivaa tän pennun kanssa.   

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Liikaa intoa

Mutta ei se mitään. Tänään vähän sisänaksuteltiin Musteen kanssa. Oli pakko kokeilla purkille maahanmenoa, kosketuskeppiä (nenä), kosketusalustaa (tassut) ja noutokapulaa. :D Purkkia Muste olisi nostanut (niin että saisiko siitä kuitenkin keppejä noutavan koiran jäljellä), kosketuskeppiä se otti suuhun kuin noutokapulaa, no kosketusalusta ja noutokapula sentään meni oikein. Liikaa asioita yhdellä kertaa, ja kun toinen oli niin tohkeissaan, en vaan voinut ignoorata kaikkea siistiä, mitä se olisi tarjonnut. Jos vaikka ensi kerralla kahta juttua kerrallaan (myöhemmin kokeiltiin vähän rauhallisemmassa hetkessä kosketuskeppiä ja purkkimaahanmenoa, ja ne menikin hienosti).

Eilenköhän pihatokoiltiin. Musteen kanssa meni hyvin! Jotain seuraamisalkeita, maahanmenoa ja leikkiä otettiin. Ja sitten olin ihan rohkea ja heitin noutokapulaa, jota se toi kolmesti minulle päin hyvin ja palkkasin vauhdista lelulla. Pelottaa aina kokeilla jotain uutta ja "liian valmista", kun aina luulen, että vituiks mänee. Vaikka mitä sitten, jos ei onnistuisikaan, opettelee sitten vaan lisää. :P Ja nykyään en vaivu epätoivoon ja siirrä outoja mielentilojakaan koiraan. Muste on siisti. 

Surin kanssa oli todella kankeaa. Yritettiin seuraamisen käännöksiä ja kaukoja. Teki siis ja paransi tehdessään, mutta siis kuin rautakanki olisi ollut vierellä. Katselee jotain ihan muuta, eikä keskity yhtään, mihin käännyn. Kaukoissa jumittaa maasta nousemisia.Turhauttavaa, mutta ei kai vaan ole sitten järkevää yrittää treenata kotona. Sisällä se toimii kyllä edes vähän paremmin. Tai siis pitäisi yrittää treenata, aloitrtaa niistä "yksi nouto ja ruualle" -juttuja, ja siihen taas lisäillä, kun odottaa innoissaan aloituksia, eikä ole rautakanki. En vaan olisi malttanut aloittaa siitä vaiheesta, mutta ei niitä oikoteitäkään aina ole.   

Jäljellä

Käytiin jäljellä tällä kertaa Mirkun ja Lommon kanssa. Ihanaa, kun nyt on tullut vähän eri jäljentekijöitä, Surille tosi hyvä! Tosin Suri näyttää mnenevän hyvin kaikkien tekemällä, haasteet ovat nyt muut, mutta tänään vähän saatiin idiksiä niihinkin.

Musteella oli tunnin vanha jälki (16). Hyvin matala kasvillisuus, jopa pelkkiä neulasia ja risuja osin, satoi koko ajan joskin metsä vähän suojasi. Tyhjiä pätkiä suht paljon, ruokaakin paljon, neljä purkkia, pituutta viitisenkymmentä metriä. Alussa se mässytti nameja niin, että meni hetki, että se pääsi vauhtiin, sitten imuroi vauhdissa ruuat. Alkuun tyhjät olivat hyvät. Sitten maasto/sää oli sille selvästi totuttua vaikeampaa, mutta jälki ei ollut kokonaisuudessaan tasoon nähden liian vaikea, vaan Muste joutui ihan miettimään ja oppimaan, mikä alkaa olla tarkoituskin, kun idis on selvillä. Joillain tyhjillä liina tarttui liikaa käteeni ja jarrasi liikaa, ja sillä meni hetki miettiä, mihin päin oli tarkoitus mennä. Toisaalta tohotti ja etsi tosissaan jatkoa joistain tyhjistä, missä oli harhautunut vähän väärään suuntaan. Haki kuitenkin hyvin takaisin ja reagoi askeliin. Purkeilla naksu haistamisesta ja maahanmenosta palkka. Mutta ilmeisesti oli epämukava alusta mennä maahan, kun syötyään väisti aina taaksepäin. Näitä voisi treenailla ja vahvistella muissa yhteyksissä. Loppusuora oli tosi hyvä, siinä maasto olikin lyhyttä sammalta / ketunleipää. Tyhjät tosi nätisti jäljestäen ja ruokakohdat söi hyvällä tempolla.

Surille kuutisensataa metriä pitkä jälki kuudella kepillä. Jana oli ensin hyvä, sitten meni kuitenkin ohi, kunnes lähti ajamaan. Ekan kepin ilmaisi, alla purkki. Sitten menikin tosi hienosti yli puolenvälin, keppejä ilmaisi. Jostain meni ohi, eikä vaan saanut hajua, kun uudelleen lähetin siihen kohtan. Sitten tuli Joku Haju. Oikean jäljen vieressä meni joku riistan haju. Suri työnsi nenää siihen kiinni, hyvä ettei nuollut maata. Tämä oli samassa kohtaa, missä Raipe sunnuntaina ei vaan enää Jonkun Hajun jälkjeen päässyt jyvälle jäljestä. Suri saatiin jatkamaan, mutta se siinä paikkeilla oli koko ajan vähän sitä mieltä, että jotain jännää on lähellä. Kaurislauma, ilves..? Siihen kohtaan kannattaa tehdä jälki, jos haluaa riistatreeniä! Loppuajo ok, joskin jouduinkohan jarraamaan viimeiselle kepille. 

Edelleen siis keppien vahvistusta., Suri osaa aika hyvin, mutta sitä on haastettava. Vieraita jälkiä, etten tiedä, mihin menee, jotten vaan ohjaile / helpota. Ja haastavia pohjia, ikää, jotta keskittyy ja tekee kunnolla, eikä rallata takki auki. Yleensä se alkaa jossain vaiheessa. Nytkin sateinen metsä tuntui olevan hankalahko, joten keskittyi hyvin. Osalla, missä oli mustikkavarvikkoa, meni paljon korkeammalla nenällä eikä niin tosissaan, jolloin saattaa mennä kulmista ohi. Sitten kun pyytää, niin jatkaa kyllä heti ihan oikeaan suuntaan, eli ihan kuin ei niin välittäisi, vaikka menee ohi. Lyhyellä, märällä sammalella taas keskittyi.

Huippukivaa, ensi viikolla uudelleen!  

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Hallilla

Tänään käytiin taas Korkeavireellä humppaamassa. Muste otti ekan kiekan leikkiä ja pari ruutuun lähetystä BF-pallolle. Ensinnäkin kun mentiin hallin puolelle, se alkoi heti hyppiä ja odottaa palloja. :) Toisekseen se oli makee. Hyvin lähti ruutuun, Miia laittoi pallot, niin osasi itsekin jo hiffata lähdön, joskin lähdin vähän tueksi kävelemään. Toisella kiekkaa taidettiin tehdä kosketusalustaa ja puomia kävellä muutamaan kertaan. Ehkä pari pertsaa ja seuraamispätkäkin. Kolmannella ja viimeisellä kiekalla tehtiin putkea. Musta putki oli vähän mutkalla, ja se oli vielä vaikea, mutta suoristettiin, niin sujahteli ihan hyvin. Kutsuna, lähetyksenä ja heitin palloakin läpi. Tällä kertaa Muste ei niin ollut hiljenemässä hallissa häkissään, vaan olisi kyllä koko ajan halunnut olla tekemässä tai ainakin jotain hurvittelemassa. Mutta aika siisti oli se asene hallista!  Ja tehdessään se on kyllä hiljainen. Ja tällä hetkellä ainakaan sille ei ole ongelma mitenkään, jos palkkaa vaihdellaan lelu / ruoka - vaihtaa kyselemättä.

Suri oli myös taas tosi napakka. Eka ruutuun lähetys meni tosin esteiden kiertelyksi.. mutta sitten hieno ruutuun meno. Toisessa ei ollut alustaa, ja jos en nyt ihan ekaa kertaa niin melkein ainakin käskin sen maahan asti, ja sehän meni kuin mikäkin hienolainen! Parit lähdöt erillisenä harkkana, niissä ei ole niin vielä vauhtia, mutta tulee varmasti kun saa varmuutta. Ja pitää aina muistaa aluksi helpottaa, että tietää, että saa tulla. Sitten tehtiin uutta voittajan ohjattua. Seurautin merkille ja stoppasin, ja se oli ihan helppo. Heitin kapulat kummallekin puolelle, ja lähetinkin käsimerkin ja pelkän "tuo"-käskyn turvin, ja Suri oli, et tottakai hei tuon. :D Siis olen joskus ottanut suuntia (viime syksynä viimeeksi) ihan muutamia kertoja. Sille suunta ja käsimerkki siihen on ihan arkea, se osaa ne hyvin koska ohjaan sitä lenkillä paljon käsimerkeillä, joten se lukee tässäkin niitä ihan sujuvasti. Mutta sitten se on ollut hämillään, että joo, mitäs täällä suunnassa tehdään. Nyt kun käytin vain tuo-käskyä, se tiesi, mitä piti tehdä annetussa suunnassa. :D Pieni askel ihmiskunnalle, mutta aika kiva meille, jos se oppii liikkeen näin helpolla. :)

Tehtiin myös luoksetuloa, ja hyvin se juoksenteli ja pysähteli. Varmaan tämä liike tulee vain paremmaksi, ylläri, treenaamalla. Siis että varmuus juoksemiseen ja varmuus stoppeihin on hyvä, ei jotain mitä tehdään kerran kuukaudessa. Kaukoja loppuun, ja nekin taas vaan meni tosi hyvin. Matka ajoku 5 metriä ehkä. Ulkonakin tehtiin ja keskittyi ja suoritti siististi hommaa. Surilla oli hieno pilke, ja uskon, että tämä on nyt taas syksyn moodi, eli ihania suunnitelmia saa tehdä, toivottavasti, kokeiden ja vaikka aginkin suhteen. Ai juu, ja illalla tehtiin metallihyppyä ruualla, ja ei kyllä miettinytkään kapulan materiaalia, pitää hyvin. Jos alkaisi tehdä vain noutoa aluksi ilraruualla, ja jos pihatokon mielentila pikkuhiljaa kääntyisi plussalle sen avulla, niin treenaaminen olisi helpompaa useammin, kun kotona nyt kuitenkin on hyvä piha treenailla.    

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

To go and jäl khi

Olisiko niin, että päivityksiä tehdään aiheesta kaupunkitoko ja kotijälki. Lappeenrannassa käytiin sen verran pyörimässä, että sain itsestäni irti ihan käydä kenttätokoilemassa (olen niin vaivainen, että tästä ei tule kohta enää mitään). Surin kanssa oli huisin kivaa. Se kyllä lähti itse olemaan aktiivinen, ja tehdiin ensin tolpan kiertoa stoppiajatuksella. Kierto alkoi parantua, ja stopit se osasi ennakoida. Mutta joo, kiva leikki. Tehtiin ihan normijätöstäkin ihan näpsäkkä seisomaanjäänti. Kovin vaikea liike yleisesti ottaen. Seuraamista taasen, ja käännöstreeniä. Oikeat hyviä, vasemmassa ensin päinkävely, mutta lähti paranemaan. Kyllä se siitä. Kaukojakin tehtiin. Muste alkoi haukkua jotain ohikävellytta koiraa, mutta Suri ei mennyt lukkoon. Teki tosi kivoja vaihtokomboja, ja matkakin kasvoi ja Suri hienosti tiesi olla paikallaan. Hyvän mielen treeni! Mitään kamoja ei ollutkun ne jäi autoon ja auto meni muualle, joten keskityttiin nyt näihin kamattomiin liikkeisiin. 

Muste kävi leikkimässä täällä taas. Hienoa setti, ja muistin yhden leikkivinkinkin, jota kokeilin, josta koira tuo hyvin lelua takaisin. Vähän seuraamista ja pertsaa, ja parit maahanmenot ja vielä leikkiä. Kai sen kanssa voisi jotain oikeaakin vähän alkaa mallailla, ettei ihan jumahdeta. Jotain tunnarin etsintää, ruutua, jääviä. Pikkuisen pikkuhiljaa. Musteen kanssa käytiin myös kaupungilla kävelemässä ja leikiskelemässä, ja oli hauskaa. Muste lennättäisi lintuja paljonkin, mutta jos se on hihna kireällä niiden perään ja sanon "jätä", se pian kääntyy hakeakseen namia ja on ihan rauhallisessa mielentilassa. Ykisttäisin yllättäviä koiria haukkuu, välillä ei. Ihan sama. 

Taimi-mummolainenkin kävi kentällä, koska sen kanssa on vaan alettava touhuamaan. Syttyy nopeasti eli heti ja muutenkin muuttui masentuneesta ameebasta rakettitykkimoottoriksi lenkillä, kun laskin irti nuorison kanssa rallaamaan. Taimista ei saa tehdä varhaistettua vanhusta, vaikka se nyt kesällä sellaista on muistuttanut. Nyt tulee loppu siihen!

Tänään Surille Hannan tekemä jälki kuudella kepillä. Hieno parinkymmenen metrin jana ja viisi keppiä nousi. Ihan erilaista, keskittynyttä työskentelyä, ei hukkia ja hyvät ilmaisut (1. ja 6. alla purkit). Ei siinä ollut mitään valittamista kyllä! Musteelle noin 50 m jälki (nro 15) kulmilla, tyhjillä pätkillä ja kahdella purkilla. Toimii, pentu toimii. Tyhjillä hyvin etenevä meno, mutta sitten malttaa syödä kun tulee nameja. Purkeilla toimittiin kuin ennen. Ensi kerralla taas sanoakseni, pituutta! Joku ihan mini jana? 

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kivaa treenihommaa

Tänään tokoiltiin ja jäljesteltiin. Iltapäivällä suuntasin Padikselle, koska haluaisin aloittaa niiden paluuhyppyjen /-kiipeämisen treenaamisen. Surille kuitenkin ensin vähän leikkiä ja sitten pari ruutuun menoa pallopalkalla, nämä ok jos ei ihan super ollutkaan. Seuraamista seuraavaksi, ja tahmeasta aloituksesta huolimatta taas jotain ajatusta toivottavasti syntyi. Vasemmalle käännökset ovat siis huonot. Suri jotenkin katsoo / fokusoi hommaa vain eteenpäin, eikä katso käännynkö. Oikealle tämä ei ole kovin fataalia, mutta toki käännöksestä tulee väljä. Vasemmalle ajan sen päälle, se hyppää kaksi metriä ja tulee mielistelemään. Jumpattiin tätä, ja hyvältä alkoi näyttää. Ehkä käännöstreeniä voitaisiin nyt heti tehdäkin. 

Toisessa setissa aloitettiin kaukoilla, ja vaikka alku taisi olla ihan ok, niin sitten se junttasi itsensä maahan, josta ei vaan voi enää liikkua. Piti käydä nostamassa se istumaan, ja kun se alkoi taas tehdä pientäkin liikettä seisomaan noustakseen, niin paljon palkkaa. Tämäkin taas minusta ihan hyvä oppi, koska se maahanjunttaus ei vaan ole ratkaisu, etenkin kun osaas ihan hyvin! Loppuun kapulan kanssa hyppy ja A. Molemmissa ensin tiputti ennen ylitystä, sitten onnistui. Tehtiin koepainoisella kapulalla, kun en muuta löytänyt. Voisi aloittaa ihan kevyellä, koska se on vain se korvien väli, mikä estää tämän, eli helpompi kapula vaan kehiin. :) 

Muste kävi leikkimässä. Sitten vähän pertsoja ja jokunen seuraamisaskel, ja leikkiä sekä sylissä nujuamista. :) Kokonaisuudessaan sekä Surin että Musteen treeniä varjosti pieni kiire, kun ukkospilvi lähestyi kenttää. Kerettiin kuitenkin kuivin nahoin, ja olihan se ihan jees treeni. 

Illalla sadekuurojen jälkeen käytiin Miian ja poikien kanssa lenkki jälkien vanhetessa. Ensin Muste, jolla äkkiseltään laskettuna jälki nro 14. Nyt jätin aika paljonkin tyhjää, ja sitten namitettuja askelia jokunen, tyhjää pidempi pätkä jne. Kolme ruokarasiaa. Muste oli väsynyt ja nälkäinen, joten keskittyi todella hienosti jälkeen. Tyhjillä jäljesti halukkaasti, vauhti tietysti kasvoi ja vähän pidättelinkin sitä, mutta nameilla taas jäi rauhassa syömään. Tai siis eteni tosi kivasti koko ajan kuitenkin. Rasioilla pysähtyi, josta naksu ja maahanmenon jälkeen palkka. Hyvin toimi. Jäljellä oli pari kulmaa ja taas u-mutka. Meni kyllä tosi hienosti tämä! Näitä lisää, tämä taso voisi olla vaikeudessa muutaman seuraavan treenin, ennen kuin taas keksitään jotain kivaa. :)

Surille oli noin 600 m pitkä jälki, joka vanheni ehkä sen 2 tuntia. 6 keppiä. Jana ok vaikeasta paikkaa, mutta olisi tarkistanut takajälkeä, jolle en laskenut. Sitten mentiinkin tosi hienosti kepit/putkit ilmaisten, kunnes 4:nnellä purkilla haisteli ja tuuppi selvästi sitä (tulin siellä liinan mitan verran taaempaa) ja ihan pokkana törkeästi jatkoi matkaa! Pienesti pääsin huomauttamaan, koska tässä nyt oli minusta todella törkeä temppu siltä. Suri ei ottanut ollenkaan pahasti, ja meni ilmaisemaan asiallisesti. Sen jälkeen tulikin aika tuore harha, ainakin joku juoksija meni ohitsemme juuri kun lähdettiin jäljelle, eli Suri sai tuoretta hajua, joka aiheutti vähän pyörimistä. Oman jäljen saatuaan tohotti sitä kyllä tosi kovasti, mutta polulla tuore jälki taas vähän veti. Lähetin sen metsän puolelle, josta jatkoikin hyvin ja ilmaisi viimeisen kepin. Yksi siis jäi tässä hajuhötäkässä - taas niitä hetkiä, jolloin olisi ihan kiva, jos olisi jotain merkkauksiakin jäljellä. Mutta ihan hyvä treeni, etenkin että pääsi sanomaan siitä kepin& purkin jättämisestä, ja kulmat tänään tosi hyvin kaikki. Josko ensi kerralla sitten se pidempi jälki? :)    

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Jälkihommia

Surille tuli tehtyä noin alokkaan mittainen jälki viidellä kepillä, ruokaa niiden alla purkissa. Jana oli tosi hieno (nosto n. 10 m:stä), ikää ehkä tunti. Kaksi ekaa kulmaa meni hyvin, pidin kylläkin suht lyhyellä liinalla ja tuntumalla koko ajan, ettei ala haahuta. Ja se kyllä tepsi kokonaisuudessaan, pitääpä skarpata itse tässä. Viimeisellä kulmalla teki tarkistuksen, mutta nyt "oppikirjamaisen". Hyvä tehdä näitä nyt, että tietää missä kulmat ja keppien alla ruokaa. Pitkä jälki haaveissa seuraavaksi!

Musteelle pieni jälki myös. Namitettu suht tiheästi, mutta tyhjiäkin ihan reilusti. Kolme ruokapurkkia, kulmaa ja u-mutka. Alku oli vähän outo, vähän vinkuili ja väisti, mutta sitten lähti syömään ja eteni junamaisesti. :) Purkeilla kehuin (naksu unohtui matkasta) ja pyysin maahan ennen palkkaamista - toimi hyvin, vaikkei nyt ollakaan vahvistettu maahanmenoa sitten eilisen. :D Aikast kiva, ja muistin kehua ja riehuttaa jäljen jälkeen, pentu oli iloinen. 

Suri ja Taimi nosteli esineitä jälkien vanhetessa. Suri kysyi vähän ekalla, mutta kehuilla toi esineen. Hakutyöskentely oli todella hienoa! Toisen toi sikamakeesti. Taimilla myös ensin se viimeinen esine ylös, mutta koska oli niin kivaa, vein vielä kaikki kolme sinne ja haetutin kaksi. Yksi jäi "kytemään". ;) Tää on hyvä pikku harrastus Taimi-tätille.

Kotona Musteen kanssa kosketusalustaa, kapulanottoa ja pertsaa. Pertsassa taisi olla liian hyvät namit, kun jotenkin aina hajaantui yhden jälkeen homma. Namit vasemmassa kädessä paikkasi hyvin. Surin kanssa tein väliin kaukoja, oli tosi vaikeeta, koska lapset olivat olkkarissa. Mutta tajusin palkata jokaisesta liikahduksestakin, ja äkkiäkös se oli ihan mukana ja lapsetkin onneksi häippäsivät pois. :D Sitten makeita kaukosettejä, tosin matka ei nyt kasvanut. Silti. Vähän käännöstyöskentelyä myös. Tämän jälkeen itsestään vähän numeroa pitänyt Muste pääsi vielä tekemään niin hienoja pertsoja ja seuraamista muutamien askelten verran. Se tarjoaa käytännössä sitä itse tässä pertsatreenissä. Ei paha. Iltaruualla Suri toi metallikapulan, ja vaikkei olla tehty noin puoleen vuoteen, otti reippaasti ja toi kuin ei mitään.  

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Leirielämä ja tassuvammoja

Jaahas, taas on reissattu. Pakkasin Surin ja Musteen sekä ihmislapset autoon ja hurautin Lappeenrantaan. Tarkoitus oli sielläkin vähän treenaillakin, mutta tämä autoilu on lukottanut sen verran kätevästi niskan ja hartiat, että ihan hirveissä fiiliksissä en ollut. :P Mutta kyllä sitä tuli käytyä kentällä tekemässä Surin kanssa seuraamista, kaukoja, ja järkyttävää luoksetuloa. Se on siis huono! Vauhti / stopit / mielentilea / liikkeen idea. Se on epäselvä, ja siksi huono. Eli tämä tehotreeniin. Muste leikki ihan törkeän hyvän setin! Kerran se juoksi lelu suussa tosi kaukana olleen Surin luo, mutta kun kutsuin, nappasi lelun ja toi sen minulle. :) Ja pari namijuttuakin tehtiin ja takaisin leikkiin. Se on aika kiva peli, ainakin nyt! 

Musteen kanssa tuli pyörittyä kaupungillakin ja käytyä ostoksilla eläinkaupoissa. Reipasta menoa oli, ja hyvin kulkee hihnassa. Tästä ei tarvitse mitään numeroa sinänsä enää tehdä, mutta aina sopivasti vahvistaa silloin tällöin. Lelu oli usein mukana, ja leikittiin parkkihallissa / tiellä / puistoissa, jos sopiva hetki tuli. Olenpa reipas! :D

Matka jatkui perjantaiaamuna Rautavaaraan, jonne menin kouluttamaan tokoa lappalaiskoiraleirille. Neljät eri treenit tuli pidettyä, ja paljon olisi asiaa niistäkin! Oli paljon erilaisia koiria ja paljon potentiaalia! Ihan kateellisena sai olla. 

Leirin lomassa lenkkeiltiin porukalla ja treenattiin Hertan ja Nosteen kanssa tokoa. Surille ekassa treenissä vähän taisin tehdä seuraamista, oliko kaukojakin. Jotain perushuttua, ja leikkiä! Toisissa treeneissä Suri teki oikein hienoja ruutuja, kaukoja, kokeenomaisen tunnarin läheltä (ei tarvinnut vahvistuskäskyä vaan palautti hienosti). Surin kanssa oli upeeta, kentät oli eri molemmilla kerroilla. Ja otinhan muuten vielä viimeisenä päivänä ruutua koulutusteni jälkeen. Treenaaminen oli tosi kivaa, ja olen nyt selvästi lähtenyt myös eteenpäin viemään liikkeitä. 

Musteen kanssa taidettiin ekassa treenissä vain leikkiä. Toisessa treenissä leikitin kahden lelun leikkiä BF-palloilla, ja vaikka paikka oli vaikea, leikki oli tosi hieno! Parit perusasennot namilla vielä ja vähän päälle leikkiä. Olen ihan hurrrjan tyytyväinen siitä, mitä nyt tehdään ja on tehty. Viimeisenä päivänä Muste ei tehnytkään mitään, kun särki anturansa johonkin edellisen illan lenkillä. Ja ihan hirveä stressi minulle päälle; anturahaavat eivät parane nopeasti ja mitä sitten pitäisikään tehdä. Lähteä lauantai-iltana tikkaamaan 150 km päähän päivystykseen, kun anturahaavat perkuleet voivat vielä revetä vierestäkin. Joten päädyin putsaamaan ja paketoimaan sen itse. Yökin meni hyvin, onneksi Muste nukkuu sikeästi. :P Ja hyvältä kyllä näyttää nyt, vaikka aikaa ehkä meneekin. Ärsyttävää se on etenkin pentuaikana, kun toinen haluaisi vaan juosta ja reuhata, ja pitää jonin aikaa nyt ottaa iisisti, ellei sopivaa suojatossua sitten löydy. Sellaista, ettei meno ole kömpelöä ja joka vielä suojaakin, nyt kun tuo sade kastelee ihanasti joka paikan.. Mutta ei siitä enempää. 

Tänään käytiin vähän jäljestelemässä ihan täällä kotona. Surille nyt kepit syyniin! Jana, eka keppi 20 metrin päässä, sitten jäljellä oli kaksi terävää kulmaa, joiden jälkeen kepit. Jälki oli aika lyhyt. Jana oli hieno ja eka keppi nousi, keppien alla ruokapurkit. Tätä nyt kuurina, keppien arvo pilviin, kiitos! Ekan terävän se meinasi mennä oikein, sitten lähtikin tarkistamaan, ja sen tarkistukset ovat nyt hanurista. Se lähtee vaan kävelemään (ehkä hakien ilmavainulla), mutta sitten purjehtii pitkin metsää, eikä siinä ole mitään tolkkua (minun silmääni). Pyysin takaisin ja se nostikin uudelleen ihan hyvin ja palkaksi keppi. Viimeisestä kulmasta en antanut sen lähteä haahuilemaan, vaan stoppasin, jolloin otti kulman ihan oikein. Ainakin treenisuunnitelma vähäksi aikaa on tehty! 

Musteelle pellolle joku 100 m jälki, jossa oli tyhjiä pareja sekä monta kulmaa. Kulmat oli helpot, ja tyhjät nuuski hyvin.En kyllä tiennyt, mitä oli tyhjiä, kun oli ajoittain turhan pitkä nurmi jo. :P Eikä syönyt kaikkea (sieltä pitkästä nurmesta), mutta ilmeerasi kaikki askeleet. Lyhyellä nurmella meni hyvin, samoin kyllä pitkällä oli motivaatio kohdillaan. Alussa oli vähän haparoiva, mielentila ei ollut vielä täysin orientoitunut uudessa paikassa, kun jostain kuului koiran haukkuakin, mitä piti matkalla aloitukseen pöhistä ja traktoriakin piti hetki tsekata. Mutta pääsi pian vauhtiin, ja sitten ei mitään ohi menneet mopotkaan saaneet edes korvaa heilahtamaan. Lopussa oli purkkiruokaa palkkana, ja se oli hyvä! Nyt voisi ottaa muutaman purkin jäljelle, ja alkaa naksuttamaan merkkauksista. Maahanmenon se osaa aika heikosti vielä, mutta jos vähän vahvistaisi, niin voisi senkin sitten pyytää ennen palkkausta. Ajatuksissa oli kyllä opettaa Muste tuomaan kepit, mutta ehkä nouto pitäisi sitten olla siinä kohtaa jo vähän enemmän mallillaan? Toisaalta haluaisin jo näitä jotain ilmaisuja / katkoja tehdä, ettei jälki tule liian tärkeäksi vrt. pysähtyminen esineille. 

Tehtiin Musteen kanssa kotona myös kosketusalustaa, perusasentoa ja notuokapulaan tarttumista, ja oli muuten hyvä asenne. :)  

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Uusia vanhoja tuulia

Tänään oltiin varattu Miian kanssa Korkeavireeltä 1,5 tuntia sadepäivän iloa. Surin kanssa mietin, otanko jotain aksajuttuja, vai tokoa. Joka tapauksessa Suri oli hyvin nopsasti mukana, kun aloitettiin tokolla - jee, tää on sikakivaa! Se nimittäin nousi saman tien itse tosi aktiiviselle tasolle, eikä ollut yhtään vaistelevä. Nyt kun tehtiin tottiksen kestoa ja pääasiassa esteitä, ei tekniikkaa ja palkkaustakaan niin paljon tehty siinä ohessa. Tänään taas aloitettiin seuraamisen tekniikkatreeni, jolloin koko liike muuttui aivan erilaiseksi. Suri oli hieno, eikä paikka ja muut olleet oikeasti unohtuneet. Vasurikäännökset ovat huonoja, mutta niitä nyt sitten vaan treenaamaan. Peruuttamistakin pitkästä aikaa, Suri innostui ihan kovasti. 

Kokeiltiin vähän kaikkea, että missä mennään. Ruutua tein suht läheltä ilman alustaa, välillä putken kautta - paikka oli kohdillaan! Kaukoissa tekniikka tosi hyvä, myös parista metristä. Kuudesta metristä alkoi edistää seisomaannousuissa. Eli aletaan tehdä siitä etäisyydestä painottaen että ei saisi liikkua.  Tunnarissa otin väärät hallilta ja oma oli ennen käyttämätön. Ensin oman etsintää vain, sitten muita mukaan ja lopuksi pitkä jono jossa joko lopussa tai alussa - ei yhtään hutia. Eli osaa. Jossain kohtaa kokeilin olla heti kehumatta, ja vähän alkoi empiä palautusta, mutta sitten taas toi pari hyvin ilman varmistuskehuja. Eli tuo kohtaus on nyt se, mikä treenataan vielä kuntoon. 

Jääviä ei otettu, tosin nyt sentään osaa jo istumisen. :D Eikä luoksetuloa. Metallikapulaankaan ei ole hetkeen koskettu. Koska menemme kokeeseen vasta uusilla säännöillä, myös voittajan ohjattu pitää ottaa ohjelmaan. Mutta jos oikein ahkeriksi aletaan, niin Suri olisi kyllä koekunnossa parissa kuukaudessa. Etenkin, kun sen koetilanteet ovat niin hyvät, kun vaan liikkeet itsessään saadaan pakettiin. :) Vaikka ennen treeniä tunsin itseni niin vanhaksi, väsyneeksi, laiskaksi ja mitäänsaamattomaksi, jonka aika on jo mennyt, niin treenin jälkeen tai aikana tuntuikin, että ehkä minusta vielä johonkin on..

Muste Mustukainen oli ekaa kertaa täällä. Ekalla kierroksella käytiin leikkimässä, ja olisikohan saattanut tehdä sitten muutaman maahanmenon ja katsekontaktin, ja sitten taas leikkiä. Toisella kierroksella tehtiin putkea pallopalkalla, nyt se BF-pallo on tosi kiva, ja sitä voi purrrrrra lujaa ja juosta ja pistää liikkeelle (joskus kotipihalla se ei ole ollut niin kiinnostava kuin patukka). Tuo olisi hyvä palkkauslelu, joten kivaa, jos se kelpaa. Ensin tehtiin pari kutsuna, sitten heitin itse lelun, ja lopulta Miia heitti kun Muste oli ohjattu putkeen. Mitään se ei varmaan vielä oppinut, mutta kunhan juoksenteli lelujen kera. :D Kolmannella kiekalla vielä käytiin leikkimässä ja olihan se lelu ruudussakin sitten, ja harjoiteltiin paikallaan olevalle lelulle, juoksemista, jossa menin mukana ja Musteella oli kivaa. Olis siisti pentu, jospa tää tästä lähtee! LAuksi Muste haukkui (odotetusti) kun jäi häkkiin odottamaan vuoroaan, mutta pian hiljeni. Toivottavasti tajuaa, että se ei auta ja oppisi odottamaan hiljaa. :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

JK1

Se tuli. JK1. Suri ei petä kokeissa, ei tälläkään kertaa. Ihan meni tason mukaisesti, ellei tottiksessa jopa ylittänyt odotukseni, vaikka se tarvittava ja tähdätty 70 pistettä sieltä vain tuotiin. Mutta se fiilis, että sieltä tullaan tekemään vielä isommat pisteet, kun valmistaudutaan asiaan kuuluvasti, eikä raapaista jälkeä koekuntoon vähän reilussa kuukaudessa.. 

Päivä alkoi siis jäljellä, jonne lähdettiin Hertan ja Nosteen kanssa ainoina ykkösen koirakoina. Kävin katsomassa janan paikan, ja se näytti ihan tehtävälle, ja paljon pidempiähän me on nyt treenattu kuin mitä se kokeessa on. Suri lähti tosi hyvin etenemään, nosti jäljen, kääntyi parin metrin päästä ja lähti toiseen suuntaan --> takajälki! Voi räkä! Pysäytin, mutta Suri hyvin päättäväisesti istuutui ja vinkui, että jälki menee muka sinne. Kutsuin "Suri" ja näytin toisen suunnan, jonne se lähti ajamaan. Eka keppi olisi ollut hyvin pian, mutta siinä hökellyksessä se kyllä jäi, joskin treenin ja tason mukaisesti se oilisi jäänyt kuitenkin. Meni aikaa, että tultiin ekalle kepille, joka nousi (itse huomasin sen), joten ehkä 2 ekaa ohitettiin. Suri kylläkin jäljesti hyvin! Jossain neloskepin - viitoskepin vaiheilla Suri alkoi väsähtää, eikä oikein pitänyt jäljestä huolta. Onneksi sitä on jotenkin itsekin kehittynyt, ja tiesin vähän, minne mennä nostamaan, mutta tupsahdettiinkin viitoskepille. Siitä aika hyvä loppusuora, mutta jotenkin siinä itseasiassa ihan kuutoskepin kohdalla Suri varmaan yritti sitä tarkata, mutta meni ohi ja sitten pyörittiin ja estittiin sitä, koska tie tuli ihan just vastaan. Katsoin kelloa, ja minuutit kävivät vähiin, kunnes juuri viime hetkellä viimeinen keppi löytyi, ja eikun koira autoon ja talla pohjassa palauttamaan keppejä. Taisi mennä muuten ihan hilkulle! Saldona siis vain 4 keppiä ja takajälki, joten jäljeltä 126 / 170, mutta tätä tasoa se on nyt ollutkin. 

Esineruutuun valmistelin Suria vähän, ja se toi lelua hyvin. Ruudussa lähetin, ja Suri lähti hyvin. Se jäi haistelemaan jotain, en tiennyt onko esine vai joku muu, kun en nähnyt puun takaa sen päätä ja että kyseleekö se sitä. Taisin sanoa "esine" ja Suri jatkoi matkaa takareunaan, jossa löysi heti esineen. :) Odotteli siellä, kehuin ja kehotin tuomaan, jolloin Suri lähtikin tulemaan. Laukkaili vähän epä-etenevästi, joten riskillä kehuin vähän matkalla, ettei se vaan tiputtaisi. Tästä tuli vähän huomautusta ja olin myös astunut ruutuun samalla, mutta kuitenkin täydet 30 p! :) Suri oli ihan iloinen, ei paineessa eikä mitään. Mutta kuumissaan se oli jäljeltä tullessaan ja edelleen tässä esineillä, koska isoa huilia ei keretty välissä ottaa.

Tottikseen mentiin siis Hertan ja Nosteen parina, ensin paikallaolooin. Suri jäi hyvin, mutta nousi laukauksissa ja meni maahan myöhemmin. Siitä siis ehkä hyvä? Omalla vuorolla lähtikin yllättävän hyvin seuraamaan, hätkähti laukaukset, mutta jatkoi hyvin, ihan loppuun asti ilman eri käskyjä, olin tosi tyytyväinen, koska se hakeutui itse aina lähelle minua tsemppaamaan! :) Liikkeestä istuminen tosi hyvä, mutta olin hidastanut käskyssä, samoin maahanmenossa, luoksetulo olisi saanut olla vieläkin voimakkaampi. ;) Tasamaanoudossa, palautti ravilla, esteet palautti kiertäen, mutta teki ne kuten oli opetettu! Eteenemeno hieno, vaikka olisi voinut olla voimakkaampi. ;) Mutta siis meni vauhdilla ja ekalla maahan ja hienosti. Tottiksesta tavoitellut 70 p, kehuista loppuun asti palkkautuva koira, joka oli iloinen eikä yhtään pettynyt siitä, että oltiinkin kokeessa. Huuh, ihanaa! JK1!

Tältä pohjalta onkin hyvä lähteä jatkamaan - ensi kaudella. Nyt tosiaan laitettiin kiireellä pakettia "riittävän hyvä kokeeseen" kuntoon. Esteillä se pystyy tekemään mennen tullen noudot, nyt niitä voidaan alkaa harjoittaa, siis kapula suussa niiden ylittämistä. Laukauksiin se reagoi tässä harmittavasti, pienessä paineessa? Arjessa ei. Eli niitä vaan pitää tehdä, että hei täälläkin voi kuulua, ja se on ihan hyvä silloinkin. Ja silloin näkisin että tottikset voidaan saada kaikista luokista kyllä helposti läpi paremminkin pistein! :) Jälki on nyt ihme hösellystä vähän ja ilmaisut vähän kadoksissa. Esineruutu on paras, mutta kaipaa sekin varmuutta. Suunnitelma on treenailla tällä kaudella kyllä, mutta alkaa sitten ensi kevättalvella treenata kohti kakkosluokkaa, kun ei ole pentuja riesana. ;)

Parasta oli kuitenkiin Hertan ja Nosteen ykköstulos, JK1 ja Lappalaisten jälkimestaruus ALOssa! Jotenkin niin hienoa, että jäljeltä täydet 170, esineistä 26 ja tottiksesta 84 oikein hienolla ja vahvalla suorituksella. Mari-Liisa ja Teppo tekivät HK3 ykköstuloksella, Mari ja Loitsu skl HK1 ykköstuloksella, Raisa ja Naru JK3 ja jäljen mestaruus. Kaikki osallistuneet lappalaiset siis saivat koularit kotiin viemisiksi. Kiitos Porille ja hienoille sujuville järjestelyille, upea päivä ja reissu!  

JK1 Taimiston Noste ja JK1 Taimiston Kosminensäteily


 

torstai 2. heinäkuuta 2015

Vimoiset

Tänään ei päästy esteille, koska kenttä oli muussa käytössä. Sen sijaan todella hyvä jana ja nosto. Ekasta kepistä yli (huohotti suun kautta --> kuuma ja heitettiin ensin porukkalenkki, eli ei voinut haistaa), toisen ilmaisi hyvin, jälki siis ehkä yhteensä max. 100 m.  Pitää sunnuntaina panostaa todellakin viilennykseen ja kisakuntoon.

Esineitä haki hyvin, vaikka paikka oli vaikea (Taimi esim. löi hanskat tisdkiin.. kun kompastui, oli varma, että mina aiheutin sen ja oli ihan valmis autoon...), mutta Surilla oli tosi kiva ja halukas asenne. :)

Näillä mennään sunnuntaita kohti.

Muste ajeli tänään ratikalla, metrolla ja bussilla, oli Mustin ja Mirrin takahuonekoirana ja vielä illalla lenkkeili isojen noutajien ja Aura-bestiksen kanssa. :) Muste on superreipas tyyppi! Uusissa paikoissa edelleen huomaa, että ensin pitää haistella ja kalibroida paikka, sitten voi huomioida ihmiset ja namit.

Aijjuu! Surti ilmoitettu syksyn kestävään kisavalkkaan (toko) ja Muste pentukurssille, siis A-Qilityyn. :) Odotetaan aika tosi innolla!