Toivoa toivottomuudessa

Torstaina käytiin Surin valkassa. Aloitettiin peruuttamisesta, josta Surilla ei ole ideaa. Saatiin kuitenkin tosi hyviä vinkkejä, jotka tepsivät heti. Siis mistä aloittaa. Samoin seuraamisen lähtöihin, jottei pää tippuisi (hämyjä alkuun, jotta kriteeri olisi selkeä: kumartuminen / oikealla lähtö vrt. oikea aloitus ja kun pää ei valahda, palkka). Näitä kahta otettiin äsken tässä kotonakin, niin toimi sika hyvin.  Palkkaus pitää muutenkin tehdä aina oikeaan kohtaan tukien, ei ulospäin tms, koska sen pää elää siksikin.

Toisekseen otettiin jääviä, ja ne ovat tosiaan aika hyvät. Tosin, juuri takana kääntyessäni Suri liikauttaa vähän toista jalkaa, se pitää nyt heti karsia. Toimi sekin heti, eli Surihan kyllä oppii nopsaan, kun joku sen kanssa treenaisi järkevästi. :P

Kolmannekseen ohjattua, joka niin ruskeaa kuraa, että voisin itkeä. Suri lähti huonosti seuraamaan, jäi merkille huonosti eikä lähtenyt noutoon ja ne noutoon lähdöt olivat taas sellaisia kuin tapaisin heitellä sen perään jotain esineitä. Voi jeesus. Noudon mielentila on siis muutettava, mutta taas kerran, tätä on ihan himppasen aina tehty.. tosin ei viime aikoina.  Silti, yritetään taas.

Tämä aasinsiltana pohdintaani. Olen treenannut viime aikoina vähän kokonaisia liikkeitä selkeyttävästi ja ajatellen. Mutta muuta en ole oikein treenannut, ainakaan millään ajatuksella. Samaan aikaan pitäisi treenata mielentilaa ja tekniikkaa, hyvässä mielentilassa sekin. Mutta nyt olen keskittynyt viime keväästä saakka siihen, että tuli mitä tuli, Suri ei saa jäätyä tai mennä luimuksi. Sen mielentila ei ole parantunut, mutta se ei myöskään jätä hommia. Mutta kaikkein tärkein, eli kivan treenaaminen on jäänyt. Aina ei voi olla kivaa, mutta nyt ei pyritä edes siihen. Ja kyllähän treenaamisen pitäisi olla kivaa, jotta sitä edes kannattaisi tehdä. :P Tai ajattelen, että Surista yhtäkkiä olisi taas kivaa. Melko huono tilanne, ja turhauttavaa. Nyt voisin unohtaa sen kokonaisuuden ja sen, ettei pasiiviseksi vetäytyminen tuota mitään. Ja ehkä se sen on jo oppinutkin! Nyt olisi tärkeää treenata näitä pieniä juttuja. Toki kaikkea pitäisi treenata sekaisin, mutta ei tällä meidän treenimäärällä siihen nyt päästä. Tai toivon siis, että nyt jotenkin koin valaistumisen ja näkisin puut metsästä. Homma oikeastaan kirkastui, kun Suri oli iloisesti treenaillut kehän laidalla ja kun mentiin lopuksi ottamaan paikallaoloja, sinne kävely sai sen täysin muuttumaan. Ja tämä ei minusta nyt johtunut kehänauhakoomasta, jota sillä ei ole ollut, vaan siitä, että minä tein jotain. Minä otin asenteen, että tässä kävelen tuonne, sinä et saa jäätyä tai jäädä. En ottanut koiraa mukaan tai huomioinut sitä yhtään. Ei se nyt niinkään pitäisi mennä! 

Lopuksi otettiin vähän ryhmässä hommia, ja Suri oli taas hyvä. Voisipa treenata monesti viikossa laadukkaasti!!! Mutta nyt yritän treenata päivittäin, niitä asioiuta, joita pitää ja toivoa, että oltaisiin kuitenkin koekunnossa lokakuussa. Jos ei, en mene kokeeseen.

Mustukaisen kanssa treenattiin äsken parin päivän tauon jälkeen korokkeella sivulle siirtymistä (liikaa intoa, vähän meni sähläämiseksi mutta myös onnistumisia), sivulle tuloa käsiavulla, eteentuloa, noutokapulan ottoa, ja istu - maa nopeaa vaihtoa. Tosi hienot hommat ja eteneväiset. Mitään videota ei ikinä saada aikaiseksi, mutta ehkä joskus voisin edes yrittää. :D Jospa huomenna isommassa tilassa taas seuraamista ja jääviä (piha / maneesi).