torstai 31. maaliskuuta 2016

Väsynyt reipas

Kolme jostain syystä huonosti nukuttua yötä etää hieman väsyneeksi. Kaipa tämä menee treeninä tulevaisuuteen. :) Piti silti hyödyntää viimeinen ihan oma, vapaa aamu hallitreenien merkeissä. 

Suri-ruiksen kanssa jatkettiin sillä fucking-kartiolla. Ei se hyvä ole. Kyselee koko ajan, saako tulla / menee väkisin ravilla vaikka tuleekin läpi. Siis ihana mieli sillä oli, siitä ei pulaa. Paras tapa ehkä oli heittää lelu taakse, hetsata Suri kartiota kohti ja lähettää. Sili vaarana on kyselytunti. Tehtiin myös läheltä namitoistoja, ja tuli hyvin läpi, mutta tosiaan ravi on silloin askellaji. Voihan olla, että tämä vaan nopeutuu, kun sillä on parempi luotto. Ei saatu siis isompaa ongelmaa aikaiseksi. Muuten tehtiinkin sitten jääviä lähinnä sekä peruutuksesta että seuruusta.  Suri oli rento, iloinen ja onnellinen.

Musteen kanssa pienet hommat, koska olin ihan död. Aloitettiin vähän asennehommilla. Siitä jatkettiin kartioon. Ekassa paluu pertsaan, tosi hyvä. Toisessa vapautus aika läheltä sivua, ei himmaillut. Seuraamista muutama settinen, nyt otin käden jo normaaliksi heilumaan vierelle, se ei juuri häirinnyt, vaikka ekassa reagoikin selvästi rekisteröimällä asian. :) Mutta sditä nyt, koska seuraava askel. Pitää muistaa palkata oikeaan kohtaan, mieluiten taskusta naksun ja kehun jälkeen. Niitä vasurikäännöksiä en vielä saanut aikaiseksi aloittaa treeata, mutta muuten kyllä hyvältä tuntui. Toisessa setissä tehtiin luoksaria: odotusta ja sitten yhdestä hyvästä lähdöstä suorapalkka. Jääviä tehtiin läpi myös, pienentäen apuja. Hirveen hieno ja iloinen pentu. Saa nähdä, miten tässä nyt pystyy vielä treenata. Jospa tästä vielä vähän voimaantuisin, ja onneksi kotipiha on jo sula, ja pian varmasti kuivakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti