No sen verran myös viikotonta aksaa, että lauantaina tuli käytyä maneesilla tekemässä kaarrosharra 1 x puoli. :D Esteet jo selkeästi kauempana toisistaan, siis normimitoissa liki. Oikealle meni hyvin, vasemmalle oikaisi kerran, sitten uusi parempi. Se oli siinä. Raportoinnin arvoista.
Sunnuntaina tuli käytyä kuuntelemassa Kantoluotoa. Hyvää, vahvistavaa, selkeää ja loogista juttua siellä tuli. Koiria oli kiva katsella, miten toimivat ja tekivät. Omiin harjoituksiin sain vähän vahvempaa tulokulmaa tai ajatusta eri kohtiin, missä palkata - ettei tulisi urauduttua vain tiettyihin asioihin. Yksi bc tuntui nimittäin hyvin tutulle Suriin nähden ja nuorille koirille tehtävät juttu taas vahvistivat Musteen treeniajatuksia.
Illalla sitten käytiinkin Sannan ja Rosman kanssa tokoilemassa, ja suunnitelmissa Musteen kanssa oli alunperinkin leikki ja aktiivisuus, ja siihen päivän jutusta vielä lisäpontta. Surille en tehnyt hyppyjä vaikka olisinkin halunnut, pojat olivat mukana pitkästä aikaa enkä päässyt lämppäämään Suria riittävästi. En uskalla yhtään huonosti lämmiteltynä tehdä, kun nyt se ei tunnu taas reagoivat etupäästään. Mutta niitä päivällä syttyneitä/vahvistuneita ajatuksia sitten vahvisteltiin.
Itseasiassa Taimi pääsi ihan ensin tekemään vähän aktiivisuutta ja kontaktia. Sen kanssa ei ole tehty mitään tälläistä valovuosiin, ja se olikin sitä mieltä että se voisi koko ajan hyppiä syömään suoraan kädestä. Mutta kun sai kiinni idiksestä, syttyi liekkeihin ja oli treenin lopuksi ihan sitä mieltä, että lisäälisäälisää. Usein kun tulee " suoritettua" vain uusien liikkeiden ohjelmointia, niin treenistä jää vähän suorituksen maku suuhun ehkä molemmille, vaikka toki Taimista on aina kivaa, jos saa ruokaa.
Musteen kanssa leikittiin alkuun, sitten pertsasta kontaktia, jääviä. Jäävissä hurjan aktiivinen tulemaan mukana, monesti sai palkata jo siitä. Asennot napakat eri suunnista tehtyinä, nämä taas etenee kyllä hyvin. Leikkiä varmaan vielä loppuun. Tosi hieno mielentila ja aktiivisuus, täytyy sanoa. Maneesi näkyi vaan taas leluun tarttumisessa, koska hiekka ehkä on vaan vähän ällöä. Itsekään en ollut suorittamassa taas, vaan se oli hieno kupla.
Surille perussytyttelyjä, joissa annoin sen taas alusta asti valita, mitä se tarjoaa - sivua. Sitten eteentuuppauksia. Surista on ihan ok tuuppia mahaani, Taimi jää kauemmas. Jääviä peruuttelusta. Surin korvat eivät tainneet kertaakaan laskea, ei edes liikkeessä. :) Kun tein vaihdon, palkkasin kun pysyi hyvänä lähestyessäni. Ja tässäkään se korvat eivät tainneet kertaakaan mennä alas tai kieli lipoa huulia / tulla yhtään painonsiirtoa. Ihan tuosta vaan. Siis kun oli ajatus, että oltaisiin harkattu sitä, että se parantaisi itse ilmettä jos (kun) näin käy, niin nyt ei edes käynyt. Toki se oli hyvä, koska pääsin vahvistamaan juuri oikeaa asiaa. Kuten sanottu, Suri on nyt hyvässä moodissa, joten nyt on tosi hyvä harkata liikkeitä eteenpäin tuon mielentilan vahvistuksen lisäksi.
Eilen sitten aksattiin viikkotreeneissä. Suri meni ekan kiekan ehkä ihan ok, mutta oma liikkumiseni on nyt juoksuaskeleensa nähnyt, eli minusta ei ole enää liikkumaan ainakaan päivän päätteeksi, joten Surissa näkyi tämä minusta myös toisella kiekalla. Ei siis lähtenyt irtoamaan ,enjkä itse varmastikaan kyllä auttanut yhtään ohjauksellani. Olisi voinut käyttää valmiiksi jätettyä lelua ja tehdä pätkiä vain. Jos Surin kanssa vielä keväällä harkkaankin, niin siihen on mentävä. Toinen vaihtis tehdä Musteen kanssa viikottaisissa. Pitää nyt katsoa. :)
Muste oli mukana ja teki taas asennehommia ennen treenejä sekä treenin lopuksi keppejä, mentiin taas eteenpäin ja Muste oli IHANA.
***
Tuli sunnuntaina taas mietittyä vähän harrastamista porokoirien kanssa. Ja toki tässä Musteen vuosipäivänä tuli muutenkin taas aihetta avattua itselle. En tiedä, onko tämä varsinaisesti vain porokoriin liittyvää, vai ylipäänsä koiriin, ehkä koiriin, jotka eivät ole automaattisesti harrastuskäsiin sopivia. Ei mikään ole, tiedän, mutta voi olla, että näiden ja monien muiden kanssa tiettyjä perusasioita (ruoka, leikkiä, yhteistyö) on vahvistettava aika paljon enemmän, jotta niistä saadaan molempia puolia tyydyttävä kokonaisuus luotua pohjaksi millekään muulle harrastamiselle. Realiteettia ja huumorintajua pitää olla, samoin sitä jotain rakkautta rotuun, niin hommastra voi saada ihan järkevää kuitenkin.
Mietin sitä, että esim. omat koirani olisivat varmasti ihan tyytyväisiä, jos laskisin ne pellolle päiväksi myyrästämään. Uutterasti he tekisivät työtä sen päivän itselleen ja olisivat oikein tyytyväisiä. Toisaalta esim lenkeillä vaikka ne juoksee isollakin säteellä minusta, ovat tietoisia missä menen ja jos pysähdyn, ilmestyvät hetkessä katsomaan, miksi en enää liiku (yhteisellä lenkillämme). Porokoirissa on mielestäni se itsenäisyys ja uteliaisuus, koiramaisuus, joka pitää ottaa varmasti usein huomioon ihan alusta saakka, kun lähtee luomaan pohjaa ja suhdetta yhteiselle harrastusuralle. Kuitenkin koirat ovat koiria, ja monet säännöt pätevät kaikkiin. Koska monesti leikki ja ruoka kiinnostaa, niitä jos osaa ja malttaa vahvistaa, ne toimivat myös vaikeammissa tilanteissa. Toisenlaisen koiran kanssa ei ehkä tarvitse tehdä niin pitkää ja jatkuvaa vahvistustyötä, ja aikaa jää lajin itsensä opettelemiseen.
Minusta tuntuu, että porokoirat harvoin vaikeassa tilanteessa turvaavat omistajaan, vaan lähtevät haistelemaan ja tekemään omia ratkaisuja. Koska se on turhauttavaa ja ärsyttävää, omistajan mielentila ei ruoki mitenkään ajatusta siitä, että ne hakisivat suoraan apua siltä suunnalta. Mutta se on asia, jota voi harjoitella, ja jota pitää harjoitella. Pitää myöntää, tiedostaa ja tehdä se työ. Haistelemista ei pidä sallia ja pitää olla tiukkana, mutta samaan aikaan näistä vaikeista häiriöpaikoista (uusi kenttä / halli / ihmiset / tilanne / ohjaaja) pitäisi luoda se tuttu ja kiva kuva. Jos koira toimii kotona ja suhteen ja yhteistyön pohja on siellä kuitenkin kunnossa (koira leikkii, motivoituu ruuasta ja nauttii koulutuksesta, palkkautuu kehuista ja muusta sosiaalisesta palkasta) ollaan minusta jo vahvoilla. Silloin tarvitsee vain tehdä työ vieraiden paikkojen muuttamiseksi samaan mielentilaan kuin se koti. Jos kotona koira ei toimi ohjaajan kanssa, sitten täytyykin aloittaa jo paljon taaempaa. Silloin tiukka kuri ei auta, jos koiralla ei ole mitään syytä kuitenkaan edes tehdä ohjaajan kanssa mitään. Jos sillä ei ole motivaatiota tai motivoivia asioita. Pennun kanssa voi olla helppo aloittaa käymällä eri kentillä vain leikkimässä ja syöttämällä nameja. Harjoituksen pitää olla sopivan lyhyt, jotta into säilyy. Siitä ei pidä tehdä numeroa ja suoritetta vaan edetä tunteella ja sillä, mitä koirasta näkee. Olen puhunut viime aikoina paljon koiran paijaamisen ja kehumisen puolesta. Jos koira pitää siitä muuten, muuttuu iloisen näköiseksi ja hakeutuu uudelleen paijattavaksi, niin tekisin sitä näissä vaikeissa paikoissa. Siinä on hyvin pieni kriteeri itselle olla tyytyväinen ja iloinen oikeasti, ja koira huomaa sen --> koira rentoutuu ja ilostuu --> ohjaaja rentoutuu ja ilostuu --> oikea kehä alkaisi pyöriä. Ja näitä pitää tehdä riittävästi ,ei suoritteena, vaan koiraa kuunnellen ja katsellen. Kentältä pitää lähteä tässä ilon kuplassa, ei niin että sitten vaan kävellään autoon ja that's it. Tästä on helppo jatkaa leikkiin tai johonkin kivaan temppuun myöhemmin. Ajan x kuluttua paikoissa alun mielentila ehkä onkin jo oikea kokeilla niitä muitakin asioita. Silti koiran ei tarvitse antaa alkaa haihatella ja mennä omiaan. Riittävän lyhyestä on aloitettava ja edettävä koiran mukaan, kerrottava säännöt ja pidettävä huoli, että se yhteistyön pohja kuitenkin on olemassa ja toimii ainakin jossain ympäristössä jo.
Joku oli sanonut, että jos ottaa porokoiran, ottaa jo valmiiksi tietynlaisia ongelmia. Nyt mietittynä en ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. Joo, jos ottaa suojelukoiraksi / jos joutuu turvaamaan vain muiden koulutusneuvoihin, niin kyllä. Et saa ehkä hakukoekoiraa, jos menet kaavamaiseen koulutusporukkaan ja et osaa / pysty soveltamaan oppeja, toistomääriä jne. omalle koiralle sopivaksi (ottaen huomioon kaikki osa-alueet). Mutta se ei kai ole vain porokoirien ongelma. Koiraa ottaessa et tiedä etukäteen, saatko sen superhienon yksilön myös harrastuksiin (niitäkin muutamia on, ja olen nähnyt ihn sikamakeita, toivottavasti saavat koiria myös kisakentille! - kuin myös muissa marginaalisemmissa roduissa on aina niitä helmiä jne. ), sitten on koiria, joita pitää työstää vähemmän ja koiria joita tulee työstää enemmän. Ja sitten on koiria, joista ei välttämättä tule vaan mitään ainakaan mihin tahansa harrastukseen. Tämä asetelma toki ei ole paras, jos mielii harrastuskoiraa. Miksi tehdä jumalaton työ, vaikka mielekkäämpään harrastuksen voi päästä valitsemalla vaan paljon sopivampi rotu. Mutta jos pitää rodusta, omaa motivaatiota ottaa selvää omasta koirasta ja touhuta sen kanssa, ymmärtää kouluttamisen perusperiaatteista, niin ei se nyt niin vaikeaa pitäisi olla. Ja porokoirat käyvät kyllä melkein kaikkiin lajeihin, paitsi siihen suojeluun, nämä asiat muistaen - ja tavoitteet muistaen (siis kisatavoitteet mutta myös ne, miltä suoritus näyttää valmiina).
Mihin kategoriaan omani tipahtavat, niin vaikea sanoa. Niin moni asia vaikuttaa, että en edes pysty avaamaan sitä. No Taimissa toki ahneus, taisteluhalu ja toimintakyky luovat pohjan oikeasti aika helpollekin harrastuskoiralle. Fysiikka ja kuitenkin porokoiran mentalitetti eivät tee siitä sikanopeeta mahtitykkiä, mutta muuten se ei ole mahdoton ollut harrastuskentillä. Jos tädillä olisi munat, se olisi setä ja jos Taimi tulisi minulle nyt - siitä joko voisi tulla aika paljon vielä hienompi tai sitten ei. Tietoa ja taitokin lisäävät tuskaa (miksi Suri ei muka vielä osaa tätä / kyllä sen pitäisi palkkautua jo tästä / kylläsen pitäisi jo / miksi se ei näytä sille kuin jo kuvittelin mielessäni..) Omat rajat, urautuminen, turhautumninen, ne ovat niitä kohtia missä on koettu sitten ongelmia Taiminkin kanssa. Surissa on paljon hyviä palikoita ja sillä tietyt asiat ovat luonnostaan vahvoja (laumavietti, leikkiminen), mutta se on myös herkempi (ja en ole osannut miettiä omaa habitustani tarpeeksi sellaisen koiran kanssa, kun olen keskittynyt vain tekniseen opettamiseen).. Sen vaihtelevien moodien vuoksi sitä on vaikea kategorisoida. Parhaillaan siitä saisi vaikka mitä, mutta huonoimmillaan ei mitään järkevää. Mutta se huonokaan ei ole sitä itsemmillänsä, joten ihan hyvä koira se on. Musteesta vielä parempi olla sanomatta mitään. Enkä kirjoita tätä nyt mitenkään "konditionaalivalio-mielessä", vaan yleisesti uskon ,että voin jonkin verran miettiä jo realistisesti omien koirieni harrastusominaisuuksia. Samoin noista aikaisemmista kappaleista en sano, että asia on juuri näin ja tehkää näin niin maailma avautuu. Mutta niillä eväsajatuksilla tässä tulee jonkin verran pyörittyä.
Tästä jäi nyt ehkä monta ajatusta kesken ja kirjoittamattakin, mutta ehkä niitä taas joskus kirjoitetuksikin syntyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti