perjantai 19. helmikuuta 2016

WRRRRMMMM...

Tänään sain pitkästä aikaa työtä ennen sidottua pienen hallivuoron. :) Suri lähti tekemään sen pääkoppaohjelmaa, Muste pääsi aksaamaan. Surin kanssa aloitettiin ihan tutulla kaavalla: hittejä, eteentuloja, kapulointeja ja seuraamista. Tahmeampi kuin parkkiksella, mutta lämpeni kyllä hyvin ja nopsaan. Treenin jälkeen tuntui, että hyvä kun treenattiin - joskus on tuntunut, että olisi ollut parempi ilman. Koska tosiaan on kiva saada homma pelaamaan eri aikoina ja tilanteissa. Tehtiin näitä kaksi settiä aika samoilla menoilla.

Musteen kanssa siis pieni agilitytreeni. Päätin aloittaa mersunmerkillä, jossa sijoitin esteet jo hieman kauemmas toisistaan niin, että Muste kyllä olisi herlposti mahtunut oikomaan, mutta ei ne vielä metrien päässä toisistaan olleet. Muste kyllä heti tunnisti treenin ja ennen kuin pääsin laittamaan sitä edes lähtöasentoon, se ampaisi jo harkan läpi ja sain heitettyä sille lelun just passelisti. :) Toinen samalle puolen ja kaksi vielä toiseen suuntaan. Ihan huippua hommaa! Ensinnäkin annoin Musteen leikkiä ja ottaa ohjat siinä, ja se otti. Toisekseen, sillä on aika kivaa. Aika hitokseen kivaa. Vrrrruuummmm se sanoo mennessään, eikä paljon kysele. 

Mietin kovasti toisen treenin ajatusta, ja päädyin tekemään toisella kentällä ollutta kahden putken suoraa. Putkiin saa olla kova imu. Jätettiin lelua valmiiksi, vaikka se aika hyvin syöttäisi niitä esteitä jo ilmankin, mutta tuollaisessa kohtaa ei mitenkään kerkeä heittää palkkaa sitten ajoissa tai järkevästi. Ekalla se ohitti kakkosputken, mutta tehtiin vielä onnistunut suoritus. Palkkauksessa parasta olisi liikkuva lelu, mutta valmiskin kelpaa, kun vähän hetsailee jo mennessään pannasta. Ja pitää toistot vähäisinä. Keksin jo seuraavan treeninkin, mikä on kivaa koska ollaan tehty näitä minihommia jo jonkin aikaa - ja vaikka minihommilla jatketaan, niin tuntuu, että seuraavan treenin aihe sopisi jatkoksi. Niin joo, ennen näitä tehtiin yhdellä hypyllä peruskääntöä, ja oli tosi hyviä. Ajattelin sellaista, että seuraavaksi olisi peruskääntö ja sen jälkeen parin hypyn suora siellä kääntösuunnassa. Mersua voisi ottaa isommilla esteväleillä. Kontakteja voisi aloittaa jollain tapaa. Nyt Musteella on sen verran draivia, että voisin aloittaa 2on2off treenin, tai kosketusalustan. Se haluaisi aina mennä kontaktiesteille, mutta ei olla aikoihin tehty, kun haluaisin ensin opettaa sen loppuosan, kun kerran niissä ei muuten mitään jännää ole. Kivaa, inspiroivaa, ja toisaalta en ole seonnut "minun pitäisi / nyt jo voisi / pakko tehdä" -maniaan, vaan otan treenin vaikka kerran kolmessa viikossa, jos se niin järjestyy. :) Näyttää ihan hyvältä niinkin.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti