torstai 30. heinäkuuta 2015

Mutkia suoriksi

Kaikenlaista juttua on treenailtu, jotain pääajatuksia niistä lienee laitettava ylös. 

Musteella vaihtuu leegot, mutta ollaan nyt silti treenattu sitä lelun vetämistä .Tai siis, että Muste ottaisi itse sitä vetovastuuta. Ihan hyviä settejä, pieniä ja lyhyitä, onnistuneita. Olen päässyt vihdoin pihatreenien makuun, kun sääkin on ollut myönteinen tähän, eikä se vaadi kuin pari minsaa kerrallaan. Ja aina onnistuu! Pihalla on namijuttuina tehty pertsaa ja kaukojumppaa. :) Sitten on leikitty. Välillä jotain kapulajuttuja.  Musteella on siistiä.

Surinkin kanssa on tehty, vaikka aloitukset ovatkin edelleen mitä ovat. Mutta koska tässä on nyt jatkumo, kukaan ei jää märehtimään ja kone alkaa käydä, ja kaukot onnistua. Joka kerta pitää jostain vääntää, mutta sitten se aina toimiikin. Siis tosi hyvä, että ollaan vaan tehty koiralta kyselemättä. Pihatreeni näkyikin, kun käytiin muualla treenaamassa: kaukot toden totta pelitti siellä paremmin kuin missään nähtynä! Ja sisälläkin on kaukoiltu. Onnistuminen näissä vaatii aina työtä, ja nyt sitä työtä on tehty. :) Luoksetulotreenissä kaikista paras on edelleen tehdä kokonaisia luoksareita. Niihin Surilla on paras vauhti, kun se tietää, mikä homman nimi on. Tässä varmaan vaan on sama; työtä on vaan tehtävä, vaikka se aluksi olisi mitä kuraa - kyllä se sieltä sitten oppii, mitä haetaan ja voi sitten esittää taas (viimeistään kokeessa :D ) osaamistaan. 

Muste kävi korkeavireellä. Ekalla kiekkaa tehtiin tuota leikkiä. Toisella taidettiin tehdä vähän kapulahommia, yksi treeni, minkä muistin joskus Päivikin ja Kiepin tehneen Kuopiossa, eli kapulan nosto --> leikkipalkka --> jäätyminen --> koira hiffaa lähteä itse nostamaan uudelleen kapulan --> jne. Tämä näin kokeiltuna: succes. Ei tehty montaa, ehkä kaksi kolme nostoa, mutta siis tämä on hyvä --> koira aktiivinen ja tarjoaa. Pitää muistaa tehdä tarjoamisjuttuja. Kolmannella kiekalla tehtiin putkea ja keinua. Neljäs kiekka otettiin namihommin muutamat pertsat ja kaukojumppa, koska tajusin ,että mennään taas kaikki vaan nupit kaakossa, ja voisi olla hyvä joskus tehdä vähän keskittymisjuttujakin.. 

Tässä toissapäivänä minun olisi tarkoitus ottaa tottista ja jälkeä. No, universumi oli suunnitellut, että minä en treenaa sinä päivänä, joten lyhyesti kerrottuna päädyin ajelemaan ensin 2 tuntia autolla, jotta sain tehtyä yhden kämäsen ehkä 70 m jäljen Musteelle (nro 17). Siinä oli Natural menua ja metsä oli mustanaan muurahaisia, ja ne menivät myös noihin nameihin. :P En yllättäin odottanut sen syövän muurahaisia, ja siinä se puksutteli suht tuoreen jäljen kuitenkin nenä maassa tarkasti jäljellä, ja ruokapurkeilla pysähdyttiin evästämään. Tavallaan jälki ei mennyt kuten suunnittelin, tavallaan se oli aika hyvä. En tiedä, mitä ajatella. 

Tänään sitten tein jäljen (nro 18), jossa paljon tyhjää, mutta myös paljon ruokaa. Ei se meinannut kovin syödä, mutta ehkä myös syö paljon huomaamatta. Aina se kyllä tyhjän pätkän jälkeen pysähtyy syömään, joten sekin hyvä. Se syöminen ei nyt ole itse tarkoitus, joten siitä ei kannattane tehdä ongelmaa. Purkeiltä kuitenkin vahvistusta hyvin, ja tähän asti se on imuttanut tyyliin kaiken, mutta kun sai mennä yhden vähän erilailla, nyt heti oli valmis menemään nopeammin jälkeä. Meni hyvin sekä namitetun että tyhjän kulman. Että ensi kerralle on jo suunnitelma, katsellaan, miten menee. Jotenkin sitä vaan tajuaa, että en voi tehdä asioita vain yhdellä tapaa, kun yksi koira tuli sillä tavalla hyväksi. Kokeilen erilaisia juttuja, vahvistan, opetan, annan koiran oppia, kun se vaan on hyvin motivoitunut. Pelloiltakin tehdään rehut ihan näillä näppäimin, joten voisi mennä nurmelle sitten katselemaan, miltä siellä meno näyttäisi. Ja metsään ehkä siis vaan pidempi jälki, jossa paljon tyhjää, mutta sitten isompia ruokamääriä, jos ruokaa on. Metsässä kun meno saisi olla tuollaista hyvävauhtista, kunhan motivaatio on 100% pitää jäljestä huoli.

Surille kaksi janaa, jotka noin 5 tuntia vanhat. Hyvät janat! Ja ilmaisi kyllä itsenäisesti heti kepit! Tiedä aina, mikä mihinkin vaikuttaa, mutta olisiko nyt joutunut vähän työskentelemäänkin, niin hommat näyttäytyivät onnistuneina! Toisessa treenissä se tosin teki taas hukattuaan "purjehduyksen", joten sitä ei voi laskea irti kulmatarkistuksissa, vaan liinalla on annettava sen verran painetta, että se hakee sen jatkon eikä haihattele. Seuraavalle kerralle pidempi jana.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti