keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tokoa

Nyt pitää yrittää pysyä nosteessa. Siispä kun kerran raahaudun maneesille vetämään aksatreenejä, samalla vaivalla kulkee koirat mukana treenaamaan tokoa. Eilen siis (lämmittelyn jälkeen) Taimille seuraamisen hifistelyjä, kaukoja pitkästä matkasta (teen vaihtoja nyt ylipitkästä matkasta, ja kuunteluun panostaen, takapalkalla, tiukkana mutta hauskana). Lisäksi ruutua: matkaa pidentäen, oikeaan paikkaan keskittyen, ilman kosketusalustaa. Taimi veti nämä ihan sika hyvin! Ihan takalaitaan, ei himmaillut tai yrittänyt etsiä alustaa. Waude, sanon! 

Suri teki ensin ruutua: vähän piilossa kynnyksen takana pikku pallo. Hurrrrja into ja vauti. Lähempää sitten paikkatreeniä, josta naksua ja maksua: osasi! Ruutua lähdettiin viemään eteenpäin niin, että kutsuin sitä maasta seuraamaan, aika lyhyestä matkasta. Lopuksi kaukoja. Aluksi vähän meinasi steppailla, mutta muisti äkkiä juonen, ja teki hyvin. Matka ihan lyhyt siis, mutta vaihtojen puhtautta haetaan. Tätä on kotonakin vähän jo taas kaivettu parin viikon tauolta esiin.

Tänään ajelin myös maneesille treenaamaan. Taimille ensin luoksarin stoppeja kahden kupin taktiikalla. Tää oli hyvä! Stopit todella siistit, ei ennakointeja tai mitään. Taimi teki myös taas kaukoja. Joskus meinasi tehdä väärin, mutta kun vaan haettiin sitä oikeaa, niin alkoi kuunnella sen jälkeen hyvin. Jääviä tein peilisivua kohden, niin sain palkattua heti asennoista ilman kurkkimisia. Teki hyvin, vaikka tein pienillä väleillä aina asentoa vaihtaen. Ei yhtään hutia. 

Suri aloitti luoksetulon maahanmenot. Jätin seisomaan, ja kutsuin, aluksi maahan aika lähellä minua. Helpompi selvästi oli ottaa oikea välimatka - siis seisomisesta maahanmeno oikeassa kohdassaan. Hyvin se sitä tarjoaa, maahanmeno on aika vahva sillä, ja meidän jäävien yksi harkka on pohjustanut tätä varmaan jo aika hyvin. Mutta se on nyt siis laitettu aluilleen, tästä vaan rohkeasti eteenpäin. Akselsiirtymiä tehtiin vähän myös, nekään ei ole ihan uusi juttu. Hyvin muistui mieleen. Peruuttaminen taisi olla uutta, sitä tehtiin seinän vieressä. Keksi kyllä sika nopeesti mistä on kyse ja peruutti hyvällä tekniikalla. Liikkeestä istumista ensin peruuttamalla, sitten vapaasti sivulta. Tauko lienee tehnyt hyvää, koska sillä oli jo idistä tästä! Vaikka viimeeksi ajattelin, että eihän tämä eten koskaan.. Lopuksi kaukoja. Nyt oli jo vähän matkaa, tein erilaisia komboja, ja tekniikka säilyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti