tiistai 23. syyskuuta 2014

Kokeessa

Lauantaina käytiin kokeessa Heinolassa Taimin kanssa, toko siis. Mietin, miksi käyn kokeissa Taimin kanssa. Taimi on valio, ja se nyt on sen suurin ja viimeinen saavutus tässä lajissa. Miksi jatkaa kokeissa käyntiä huvikseen, kun se ajoittain on katkeraa kalkkiakin. Kas, siinä pulma. Olen ajatellut, että treenaan oman mielen hallintaa. Joskus se onnistuu, joskus ei. Joskus jännitys tai pettymys voivat iskeä takavasemmalta, jos tuntuu, että on jotain pelissä. Se ei ole titteli, se voi olla harmitus onnistuneiden treenien jälkeen. Harmistus siitä, että koiralla ei ollutkaan kivaa, niin kuin etukäteen ajatteli. Joka tapauksessa tämä on jäänyt vähemmistöön, ja yleensä kokeissa on ollut vain kivaa ja voi olla onnellinen niistä hyvistä asioista. Oikeastaan valioitusmiskokeet samoin kuin sen jälkeinen ykköskoe olivat kaikki hyvän mielen kokeita, samoin viime talven kolmostuloskoe Mikkelissä ja tämän viikonlopun kolmostuloskoe Heinolassa. Siis on niitä muitakin, mutta ennen valioitusmista oli myös pettymyskokeita. Toki, kun odotti, koska niitä ykkösiä alkaisi tulla. 

Tässä Heinolan kokeessa oli vähän jännistysmomenttia. Oli luvattu lämmin, aurinkoinen päivä, ja toivoin ettei Taimi hyytyisi. Enää en turkkia talvea vastan viitsi ajella. Paikalla olikin oikein hyvää odottelualuetta varjossa, joten turha huoli siitä pois. Taimi sai siis makoilla nurtsilla varjossa kentän vieressä, ja se oli sille hyvä. Muuten koe meni hyvissä tunnelmissa. Isoimmat virheet olivat kalliita, ja jäävistä, luoksetulosta, ohjatusta ja metallista pisteitä 5 (yksi väärä asento - liikaa venyneet stopit - keskimmäiselle, jonka sain korjattua - Taimi katseli muualle palautuksessa ja olisi tullut hypyn ohi, ellen olisi antanut uutta hyppykäskyä!) ja kaukoista liiasta etenemisestä 0. Seuraaminen ja ruutu olivat todella hyvät, samoin tunnari. Parin viikon päästä uutta matoa koukkuun. Treenejäkin meillä jopa on luvassa sitä ennen, pitää vain miettiä, mikä olisi hyödyllisintä treenata. Ehkä kokonaisuuksia, kokonaisia liikkeitä loppuun saakka ja yllätyksellistä palkkausta.

Joku päivä mietin sitä, että kun jäljellä ollaan menty vähän niin kuin vanhoilla höyryillä, niin tokossa alkaa olla samaa. Tarvitsisin ehdottomasti Taimin kanssa parempaakin koehallintaa ajatellen liikkuroitua treeniä. Sitä, että voisi säännöllisesti tehdä sitä, eikä raapasta hätäpäissään jostain joku puolisopiva henkilö avuksi, jotta voi edes itselle uskotella tehneensä jotain sinne päin. Toisaalta kaiken kannalta tärkeintä on oma tahtotila ja oma treeni. Paljon voi tehdä yksin. Mutta ei kaikkea. Onneksi kaikenlaista pientä on järjestynyt tässä lähiaikoina, ja toivottavasti huomisen ja torstain vierailutreenit onnistuvat.    

Jotenkin kotonakin ollaan päästy nyt uuteen vaiheeseen taas. Lasten kanssa vaiheet ovat ennalta arvaamattomia. Siinä, missä kesä oli kovin intensiivinen ja aikaa vievä, nyt ollaan siirrytty vaiheeseen, että pystyn tekemään ja keskittymään kotona muuhunkin, eikä treeni keskeydy jatkuvasti johonkin yllättävään tilanteeseen, mistä koiralle jää huono maku. Järkevintä olisi kuunnella itseä, milloin ei vaan pysty treenata, ja olla treenaamatta. Siinä onkin vielä opettelemistä. Mutta nyt siis ollaan pitkästä aikaa saatu oikein hyviä kotitreenejä Surin ja Taimin kanssa. Suri etenkin on päässyt toivottuun moodiin todella. Pujottelu ja ympäripyörimiset ovat kivoja, hittiin on tullut taas voimaa ja pertsa / kapulantuonti ja kaukotreenit menee hyvällä ilmeellä. Taimin kanssa on vahvistettu sivulletuloa, kapulan pitoa, luovutusta ja siitä sivulle siirtymistä. Ja taas olen tajunnut, miten paljon ja kaikkea pitäisi treenatakaan! Pikkuhiljaa pienin askelin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti