Heikoin lenkki

En ehkä kestä. Onneksi kohta alkaa työt, niin ei kerkeä kehitellä ongelmia itselleen. Ja itsekseen. Pahin vihollinen tässä treeniasiassa olen kyllä minä. Ehkä oli liian aikaista jättää pentu kotiin, kun päänsisäinen keskustelu treenaamisesta (mitä, missä, milloin ja millä) on kesken. Lisäksi pään sisainen keskustelu lauman vanhimpien kohtalosta on vielä auki. Kukaan ei täältä noin vaan lähde, mutta kesä on ollut hyvä, saa nähdä miten syksy.  Ajan, valon ja energian väheneminen eivät kyllä lisää kenenkään hyvinvointia. Toisaalta minulla on vähän hyvä pöhinä töistä. Saa nähdä, kuinka kauan. :D Vaikeita päätöksiä on kuitenkin edessä, ennemmin tai myöhemmin.

Siis mitään ihmeellistä ei ole. Musteen kanssa vaan on ollut taantumista (kuten aiemmin kerrottu), mikä ei varmaankaan ole mitään ihmeellistä. Mutta siitä saa sellaista, kun on pään sisäinen keskustelu, joka on kesken. Siellä se sanoo, että ketun idiootti, olisit ottanut oikein harrastuskoiran. Vaikka oikeasti olen valmis tekemään pitkäjänteistä työtä (ei Taimikaan syntynyt ilman, vaikka niin jostain syystä koko ajan kuvittelen), niin pelkään, että tämä huono aura pilaa kaiken. En haluaisi edes välttämättä kisata, haluaisin vain ,että treenaaminen olisi minusta ja koirasta kivaa!  Pentuhan ei vielä ole sinällään mitään koiriaan, sitä tehdään ja sytyttellään. Mutta on liian kauan, kun olen treenannut porukassa, liian kauan kun olen nähnyt miten pentuja treenataan, liian kauan, että muistaisin, miltä kaikki tuntuu tai pitäisi tuntua. Onnistumiset joo, mutta mutta miten edetään jne. Ja pitää muistaa antaa lepoa pennulle paljon, koska me liikutaan ja touhutaan paljon tuolla metsissä ja marjastetaan, pentu on hyvin pieni ja tarvitsee lepoa. Mutta jostain tämä epäluottamus omiin kykyihin ja taitoihin nyt pulpahti esiin, enkä kestä. On liian kauan, kun joku muu on auttanut treenissä niin, että en jää yksin märehtimään asioita tai ole vastuussa kaikesta (joo, jokainen on oman koiransa etenemisestä, mutta kyllä niitä muita nyt vaan tarvitsee). Pelkään, että joku normaali, arkielämän epäonnistunut hetki pilaa kokonaisuuden. Plaah, nyt se on kirjoitettu, nyt voin mennä eteenpäin ja keskittyä siihen, minkä olen havainnut hyväksi ja toimivaksi. Lisäksi, tässähän on kaikenlaisia uusia verkkoja viritelty treeniasioiden nimissä... Noin muuten pentu viettää mielestäni ihanaa pentuelämää! Paljon vapaanajuoksentelua minun kanssa, lauman kanssa tai koirakavereiden kanssa, kaupungikävelyitä leikkeineen, se saa härväillä sisällä ja paijailen sitä paljon, lasten kanssa ne touhuilee, käytöstapoja on opeteltu hyvällä ja hitaasti, ja pikkuhiljaa alkaa toimiakin jne. Tyytyväinen pentu. :)   

Ja siis Surin treeni meni tänään tosi hyvin! Vaikka se hiipi perässäni maneesiin, muutamalla pertsalla se oli jo toimintakunnossa, ja päivän treeni meni loistavasi. Ohjatussa on vielä epävarmuutta lähdöissä (ei muista mitä piti tehdä), mutta paranee. Ruutu oli mainio! Ja kaukot... awwwww, ne on hienot! Suri niin palkkautuu onnistuneesta tekemisestä ja kehuista, ja sitten leikistä ja ruuasta. :) Se röhkii tyytyväisyyttään kehuttaessa. Meillä alkaa torstaina kisavalmennus, ja ekalla kerralla tehdään kokeenomainen suoritus, hui! Melkeinpä tuota ohjattua lukuun ottamatta voisin suorittaa kaikki voittajan liikkeet. Periaatteessa myös sen ohjatun, koska mitä se haittaa, jos se vaatii vähän lisäkäskyä tai jotain muuta apua.

Mustekin leikki hyvän pikkutuokion palloilla. Ja vielä toisenkin pienen setin ja vähän sai syödä lihapullaa, kun peruuttelin, vähän niin kuin pohjustuksena jäävien opettelulle siis. Ja sitten viikon päästä alkaa Musteen pentukoulu, joten jos ei nyt mitään ihmeempää proggista edes sitä ennen yrittäisi. Huomenna tosin haikailen aamuruokanurmijäljelle, ehkä siis sinne.