lauantai 19. toukokuuta 2018

Kevään menoa

On kyllä ollut aikamoisen hieno kevät! On hyvä, että joskus on ollut aikaa treenailla - nyt voi sitten yrittää niittää satoa hyvin vähillä treeneillä. :D Taimin kanssa käytiin tässä toukokuussa viikon sisään kaksissa rally-kisoissa. Hyvinkäällä tultiin 100 pisteellä toisiksi, joten Nummelan kisoissa panostin vauhtiin niin, että RTK1-koulari irtosi 100 pisteellä JA voitolla. ;)

Musteen kanssa on aksailtu kevät, kisoissakin. Vähän on ollut aina jotain liikaa tai liian vähän tai eri aikaa tai jotain. Tänään meillä oli kotihallin kisoissa tähtäimessä onnistua hyppyradalla, koska Muste menee juoksu- ja hyppyosuudet kivalla sykkeellä, mutta kontakteissa on ollut melko välinpitämättömän tylsistynyt suorastaan, joten ne täytyisi laittaa kuntoon. Mustepa yllätti, ja meni agiradan oikein sujuvasti, eikä kontaktitkaan olleet yhtään hullummat. Tästä meille 0-rata, OIVA ja 2. sija. Jei! Sen sijaan hyppyrata oli melkoista kuraa, miten en yhtään onnistunutkaan enää virittelemään sitä kuten agiradalle, kun Musteella nyt juoksujen jälkeen olisi paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin totella jollain esteradalla. Nyt treenaillaan kesä ja jatketaan syksyllä yhä ykkösissä ainakin hetki, ja sitten siirrytään hiljalleen kakkosiin. Kun siellä ykkösissä kerran saa olla... 

Aika hyvä päätös tälle keväälle harrastusten merkeissä. Kesä on tarkoitus vaan olla kotona, retkeillä, treenailla, tehdä pihahommia, lenkkeillä.. no mitä nyt tekee mieli tehdä. Kisoja en nyt jaksa ajatella. Tai no.. sen verran, että toivon saavani Taimin pariin rallyyn avoimeen ja Musteelle on treenailtu myös alokasta sen verran, että sen kanssa myös samoissa kisoissa startattaisiin. Yritetään saada Toko kesän aikana kuntoon, samoin nuo agin haasteet, ja sitten syksyn tullen palailla niillekin kentille  - ennen mahdollisia pentuja. <3 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mitä me puuhataan?

Tällä viikolla on vähän treenailtu nykyisiä menoja. Tiistaina ja torstaina käytiin työpaikan vuorolla maneesissa vähän ottamassa tuntumaa tokoon. Mustehan siis aloitti juoksun, joten pieni muutos sen tekemisessä on. Se on vähän kuitenkin muissa maailmoissa ja lisäksi maneesin hiekka on ällöä, ja pitää vähän väistellä .Toisaalta hommiin on silti tosi kiva ja iloinen ote. Nythän on niin, että meillä on toko-koe paikka 12.5. juurikin maneesiin. Yritän käydä ahkerasti nyt tiistaisin ja torstaisin treenaamassa hyvin kevyellä mielellä, ja päätän kokeeseen menon ihan sitten vaikka juuri ennen h-hetkeä. Ei ole kiire - ei ole pakko - mutta ei se niin vakavaakaan ole, kun tiedän nyt miten koira toimii ja miten hommat saa aina kuitenkin paikkailtua. Toisaalta jos kokonaisuus ei tunnut hyvältä, en koe järkeväksi mennä edes harjoitusten nimissä, sillä ei me siitä mitään nyt hyödytä enää. 

Tänään käytiin aksailemassa Vinkeän koiran Lotan treeneissä pitkästä aikaa. Muste vihaa niin juoksuhousuja kuin muita asusteita, ja jostain syystä tämä aiheuttaa siinä hillitöntä vauhtia - liekö yritttää juosta housujaan karkuun, juoksuhousujaan. Mutta siis treeni oli aivan vallattoman mainio, ei siinä mitään. Tuli kyllä hyvä fiilis ja tuntui, että kyllä tässä toden totta jotain osataan. Paras päätös ikinä oli lähteä päivittämään agilitytaitoja juuri Lotan oppiin. Täällä päin on toukokuussa kahdet agikisat, ne varmaan meillä on tähtäimessä, vaikka puomi ei ihan kisakuosinen olekaan. Mutta kuten sanottua: onko se nyt niin vakavaa. 

Taiska sen sijaan on vähän mallaillut rallyaskeliaan. Nyt on toukokuulle yhteen kisaan paikkakin. Josko kevään - kesän tavoite olisi RTK1 & 2. Ei siis niin vakavamielisesti, päivä ja kisa kerrallaan. Mutta silleen tähtäimessä, että muistaisi katsella joskus Virkkua sillä silmällä.  

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Poropaimennus 2018 ja historian lehtien havinaa

Viisi vuotta on vierähtänyt viime kerrasta Porokoirakerhon järjestämässä poropaimennustapahtumassa. Tänä vuonna sattuikin kaikki niin sopivasti, että reissuun oli mahdollista lähteä mitä parhaimman matkakaverin Sannan kanssa. Sannalle tapahtuma oli ensimmäinen ja paljon tulikin juteltua aikaisemmista vuosista ja omista muistoista.  Sen verran ainakin, että pieni historiikki on tässä lyhennettävä.

Tarina alkaa vuodesta 2007, kun lähdin silloin vielä porokoirattomana Piken seuraksi reissuun Tanhualle. Mustikka taisi olla testissä silloin. Minulla matkakoirana oli x-rotuinen Arvi. Samana vuonna myöhemmin kesällä Taimi tassuttelikin jo elämäämme. Koiria, jotka jäivät mieleen siitä reissusta oli ainakin Iki-Wanhan kasvatti Puntti pihanperältä tai siis pystymettästä, joka oli huikea. Kisasta jäi mieleen ainakin Leenan Aihki sekä ehdottomasti myös Hattivatin Milli-Molli, joka oli kokonaisuutena isäntänsä kanssa ikimuistoisen ihana. 

Seuraavana vuonna muistan lähteneeni matkaan ilman koiraa, sillä koirillani oli nenäpunkki! Hyppäsin Kirstin ja Hannan matkaan toiseksi kuskiksi. Matkasimme jonnekin Sodankylän seuduille. Majoitusseurasta mieleen jäi Noora, Aino ja Henna. Ennen varsinaista Tiltun testiä kävimme Juhan poroilla kokeilemassa. Matka oli ikimuistoinen, sillä Kirstin matkassa oppii ja kuulee paljon!

2009 kävi matka Pelloon Riikan ja Ajan kanssa. Nyt oli Taimikin mukana! Matkan "varrella" kävimme Juhan poroilla, mutta paikka oli eri kuin yleensä. Juhalla oli kiva tapa johdatella koirat hommaan. Menimme pienien aitojen läpi, koirat jäljestivät porojen tietä kohti isoa aitaa samalla selvästi virittyen tehtäväänsä. Iso aita oli ISO. Ja paljon lunta. Taimi oli hirveän kiinnostunut, mutta aina kun lähti kohti poroja, ne oli jo toisessa päässä aitaa. Taimi ei ole tyhmä. Se ei ole paras hangessa kiitäjä, eikä kai nähnyt järkeä lähteä suuntaan x, kun ei kerkeäisi kuitenkaan porojen luo. Porot tulivat pienempään aitaan, ja sain vaan aivan ihastuksissani ihmetellä Taimin tapaa liikuttaa poroja, käyttää kroppaansa ja haukun eri sävyjä. Sillä todella oli paimennustaipumusta. Seuraavana päivänä testissäkin tämä todennettiin kunniapalkinnon kera. Aika läpäisi myös testin. Tällä matkalla tutustuin majoituksessa Seijaan ja Masiin. Tiemme kohtasivat viime vuosina taas Lappalaiskoirat ry:n toimissa. 

Tässä Taimin video testin loppuosasta. Onhan se vähän pulassa tuollakin lumessa, mutta katsokaapa se yhden poron palauttaminen parttioon, erityisesti 35 sekunnin kohdalla, kun se spurttaa estämään poron paluun uudelle hukkakierrokselle.  




2010 Taimi oli kiimassa, joten matkaan lähdettiin kohti Pudasjärveä (Pihtipudasta? Haukipudasta? Padasjokea? hehhee..) kera Hertan, Riikan ja Ajan. Aika kisasi. Leenan Raiku taisi olla testissä. Muistelen jotakin koiran kaappausta hyppäämällä, liekö muisti tekee tepposiaan.. Täällä taisin ihastua ensi kerran Tolva Muusaan, jonka pentua Moonaa sain liikuttuneena tänä vuonna ihailla.

2011 oli vihdoin Taimin kisavuosi. Mutta se ei ollut meille hyvä. Matkassa oli Hertta ja Martti sekä Päivikki ja Tanhu. Martti ja Tanhu sisarukset läpäisivät testin - se oli tietenkin hyvä osuus. Kisassa oli ensin iso aita. Joko se oli luminen tai sitten sinä vuonna ei ollut toivottavaa tukea koiraa mitenkään liikkumalla itse. Taimille kävi sama kuin Juhan isossa aidassa: kun se lähti, totesi se porojen olevan jo ihan muualla. Pienempään aitaan ei siis koskaan päästy, kyllä se oli kiitos ja näkemiin. Ai, ja käytiin muuten Juhan poroilla ennen varsinaista tapahtumaa, ja Taimihan jäi poron yliajamaksi. Tosin se koparan alle jäänti ei tuntunut vaikuttavan sen työskentelyyn, mitenkään se ei ollut pois lähdössä kisassa. Hui, kyllähän sitä näissä sattui ja tapahtui.. 

2012 meillä oli välivuosi. Mutta 2013 olinkin jo taas mukana testaamassa nuorta Suria. Ja voi että, Suri oli niin hieno. Se oli juuri sellainen kuin ajattelin. Pitkillä kintuillaan se kepeästi oli vauhdissa, mutta jarrasi joko itse tai pyydettynä. Ja sillä oli hieno haukku.  Paikka oli Tanhua, kuten silloin ensi kerran koko tapahtumassa ollessani.



Toivoin Suria jo seuraavana vuonna kisoihin, mutta silloin oli juhlavuosi ja kutsukisat. Ja siitä eteenpäin ruuhkavuoteni syvenivät syvenemistään, joten kovin tosissaan en oikein ajatellut ketään pohjoiseen vieväni. 

Mutta sitten tänä vuonna oli taas aikaa ja inspistä lähteä. Surin sain kisaan, mutta Muste ei mahtunut testiin. Näiden vuosien aikana käytäntö on muuttunut, ja koiria mahtuu paljon vähemmän. Muste olisi ollut ensisijainen valintani, mutta Suri sai paikan. Viime vuonna olimme Pellossa poropaimennusleirillä Taimiston porukalla. Suri sai kyytiä poroilta ja otti siitä itseensä. Toivoin, että aika olisi tehnyt tehtävänsä asian suhteen, ja että Suri pääsisi ennemmin hommien makuun kuin muistaisi olevansa vain pieni harmiton koira isojen porojen aidassa. Näin ei käynyt. Ekassa aidassa Suri oli vielä aika pihalla, ja porot siirtyivät itsestään toiseen aitaan. Toisessa aidassa Suri näytti sille, että hetkenä minä hyvänsä se lähtee hommiin, viritteli jo vähän äänijänteitäänkin. Mutta sitten porot juoksivat sitä kohti ja ohi, jolloin koko olemus muuttui ja Suri vaan halusi pois. Voi Suri, hassu pieni hormonihyrrä. Suri on toki herkkä koira, mutta on se nyt vanhemmiten tullut vähän tätimäisemmäksi ja tavallaan mukavuudenhaluisemmaksikin. Valeraskaudet ovat pitkiä ja kuplaannuttavia jaksoja sille, se on vahvistunut pentueiden myötä. Tähän pystyttiin nyt, se olisi voinut kyllä mennä toisinkin. Itse uudenlaisesta kisasta tehtävineen tykkäsin kovasti.

Sen sijaan itse reissu oli erinomainen! Paljon vanhoja ja yhtä paljon uusia tuttuja. Pääasiassa keskityin vain koiriin ja ihmisiin, eikä ollut omaa isoa tehtävää, mihin kaikki keskittyminen menisi. Oli todella antoisaa ja inspiroivaa. Juuri tätä olin elämääni kaivannut. Ensi vuodelle todella toivon saavani Musteen testiin (vaikka sen läpäiseminen ei välttämättä aina ole ihan ennustettavaa). Tai yhtä hienoa olisi varmasti lähteä katsomaan kasvatteja mahdolliseen testiin. Toivottavasti ensi vuonnakin järjestyy niin aikaa kuin seuraa, sillä kyllähän tämän reissun voimalla mennään varmaan taas monta vastoinkäymistä eteenpäin.