maanantai 11. toukokuuta 2015

Se on käytävä läpi

Lueskelin valikoituja paloja kirjasta "tavoitteena täys 10" (eikä 0, niin kuin yleensä..). Joskus pitää katsella ja ihmetellä ihan itsestäänselvyyksiä uudelleen ja uudelleen, jotta ne tajuaa. Luin pariin otteeseen, että treenaa vaikeita asioita. No näin toki yleensä teenkin, mutta nyt se vaikein on Surin hommien aloituksen mentaliteetti, ei mikään yksittäinen tekniikka tai muu asia. Siispä pokkana vaan perjantain vaikealle parkkikselle treenaamaan. 

Annoin Surin tulla autosta ja lähteä haistelemaan vähän kentän reunoja. Kutsuin sen leikkiin, ja ihan hyvin lähti syttyilemään, vaikka hitaasti aloittikin. Vaihdettiin palkka nakkiin ja alettiin tehdä seuraamista. Alku meni ihan ok, käännöksineen. Sitten alkoi jumia selvästi reunoja kohti mennessä, jolloin soppa on juuri sopivasti valmis siihen mentaliteettitreeniin. Kerran nostin sen luimusta takaisin, ja se jatkoi hetken. Sitten löi kyyryksi maihin lopulta. Hain hihnan, sidoin sen vyötäisille ja jatkoin seuraamistreeniä ihan normaalisti kävellen (koska hihna minussa kiinni, ei kädessä), ja täysin hermostumatta. Pienikin hihnan tuntuma sai Surin parantamaan paikkaa ja muutaman pitkän sivun jälkeen se nosti korvat ja tuli seuraamaan normaalisti, josta megabileet, joista se palkkautuikin. Mutta sitten saatiin vielä paristi tehdä ihan sama repertuaari, joskin nouseminen tapahtui nopeammin.  Tämä neuvo saatiin silloin ennen joulua kurssilta, ja hetipä se tulikin käyttöön.

Nyt oikeastaan tuntuu aika hyvältä. Siis lähteä tulta päin. Ei tarvitse miettiä paikkaa, kaikki käy! Saa mennä luimuksi, sieltä vaan on tehtävä töitä, tai muuten ei pääse pois. ;) Ja kun mieli on tämä, ei pitäisi mennä kovin paljon syteenkään. Ei siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla. 

Blogissa yritän kertoilla aktiivisesti Musteenkin touhuista.  Olen yrittänyt päästä mielessäni Taimin pentuaikaan. En minä nyt silloin pikkupentuna himona mitään tehnyt, leikittiin ja jotain pientä opeteltiin, käytiin kaupungissa, tavattiin pentuja, aloitettiin hukkikset.. Siellä kuitenkin on sellaisia onnistumisen avaimia, joita yritän tavoitella. Mutta ehkä se olikin sellaista rentoutta, jota siinä silloin oli. Ja koira kyllä oli (on) hyvä, en voi kiistää. Surin kanssa nämä pentuviikot menivät vähän ohi, koska olin juuri saanut vauvan, siis just tähän aikaan vrt. näiden pentujen ikä. Vaikka jaloilleni pian nousinkin, niin mielestäni mitään kovin järkevää ja rekentavaa en tehnyt. :D Paitsi hyvän arkiluoksetulon (se tänäänkin tarjosi aina luopumistakin vaikka sitten kuvitelluista ärsykkeistä.. tai mistäs minä tiedän mitä keijuja se näki).  Itseasiassa ajattelin saavana paljon enemmän "ilmaiseksi". Se oli hyvä, että Taimi oli jo putkessa ja treenasi kohti EVL-ykkösiä, koska tuntui, etten osaa ajatella tai tehdä mitään järkevää Surin kanssa. Se sai aina vaan leikkiä uusissa paikoissa, mikä tietysti oli tosi hyvä juttu. Ja sillä oli kyllä hyvä asennekin, iloinen ja odottava ja agissakin se kiiteli menemään, mutta jossain kohtaahan siinä on sitten menty hutiin. En osaa nimetä aikaa ja paikkaa. Itseasiassa sen pentuaika ei ollut kovin hasardi, nyt kun tätä itselleni avaan, joskin tietynlaisia taitoja olisi voinut vahvistaa (koira aktiivinen --> palkkaus / hommien aloitus, kovempi tahto / röyhkeys ruokapalkkaan). Ja edelleen Surihan on tehnyt upeita koesuorituksia ja agissakin villiintyy ajoittain, mutta jossain kohtaa on vaan menty ihan vikaan, kun sen aloitusmieli on välttelevä, jos mahdollista. Silloin kumoutuu sen monet todella hyvät ominaisuudet ja koko opetetut taidot!  Ja toki tässä nyt taas liittyy hormonikaudet, mutta ihan kovin mahdottomia en siltä vaadi, ja kun sitä nyt ei vielä leikata, täytyy löytää tapa tehdä silti. Koiraa ei rääkätä, mutta kyllä siltä vaaditaan suorittamista, koska se osaa. 

Nyt, kun muut pennut ovat vielä meillä, ei aikaa ole hirveästi touhuilla Musteen kanssa, mutta joka päivä otan omaakin aikaa. Leikitään vähän pihalla, syötän sitä kädestä (ja tehtiinhän me jo viikko sitten naksuttelujuttuja, mitkä on nyt jääneet). Vaikka pojat syövätkin paljon ahneemmin kädestä ja kupista, ei Musteen ruokahalussa ole puutteita. Tänään se etenkin monesti kiipesi syliin syömään namia (senior nappulaa, jota oli taskussa). Kaupunkikävelyllä sai pentunappulaa, joka maistui hyvin. Sosiaalista palkkausta myös tehtiin, Muste tulee nuolemaan naamaa ja kiipeää puoliksi syliin. Leikittiin myös pihalla, mutta se jäi kamalasti kiinni namihajuihin. Mutta taas, hienoa että ruoka kiinnostaa. Hyvin se kuitenkin myös leikkii, ja sitä harjoitellaan. Ja tämä on nyt se ohjelanka, eli asioita harjoitellaan, ei voi olettaa pennun osaavan tai olevan jo sellainen, miksi sen toivoo. Se on tabula rasa, tavallaan, ja sen voi vaan itse maalata. Ja jos jonkun pentu jo osaa, niin hyvä, mutta omat tekemiset täytyy katsoa ja havainnoida omasta pennusta. Sillä on kuitenkin palikat siihen. Tässähän on sekin vaikeus, että kun tieto lisää tuskaa, niin on vaikea tosiaan nähdä välillä se alkutilanne ja sen mielentilan ja asioiden opettelun aika ja määrä, kun koko ajan miljoona muuta asiaa raksuttaa mielessä. Ehkä blogin kirjoittamiseen ajan ottaminen aina kun on jotain tehty, on silleen tärkeä, että osaa sitten vähän avata itselleen paremmin asioita.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti