tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hieno ulkoaksan korkkaus

Meidän agiseuralla on myös ulkokenttä, jolla treenattiinkin eilisissä treeneissä. Menin ajoissa Musteen kanssa tutustuaman huudiin ja kentään. Tokoilin Taimin kanssa. Eteenmeno ei ihan ollut parhaimmillansa, mutta meidän eteenmenolinjasta vähän vinoon oli kyllä sellainen eyecatcher, että olihan se vähän ehkä nyt ajatellen epistä Taimille.. Taimi olisi halunnut kyllä tehdä, mutta meinasi vinottaa siis. Mutta tehtiin ensin ihan läheltä ja lopulta ilman valmista etupalkkaakin. :) Mutta nyt kuuri valmiita helppoja palkkoja, ettei vaan ala empiä eteenlähtöä.. Muuten taas sikamakee fiilis ja juttu, Taimi on vaan niin siisti!

Musteelle kiva harkka! Saatiin vahvistusta viime kevään aikaisiin teemoihin. Takaakiertoa (pitä kotona harkata sellainen yks tiukka käännös), päällejuoksu ja rytmitystä. Mielestäni osasin jo joissain kohdin ajatella rytmiä ja juttuja uudellatavalla, mutta jotenkin sitä niin arkoo aina, vaikka Muste on aika hyvin kjyllä vakiona tekemässä. Ja sillä oli hurjan kivaa, se meni hurjan kovaa ja se vaan jaksoi innostua lelusta. <3

Ja viime sunnuntain näyttelyissä Taimi-mummosta tulikin muuten Suomen muotovalio! :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti