lauantai 6. joulukuuta 2014

No voihan jälki!

Torstaina aksailtiin. Vaikka Suri oli intonaatio, se ei ihan syttynyt jotenkin täysii hommiin. Ihan ok, mutta ei täysiä. Toisella vedolla mietin, että eipä se ole niin vakavaa. Tehtiin muutamia poispäinkääntöjä, joissa heitin sille pallon, ja ne meni hyvin sekä rennosti. Tajusin, että niinhän me voidaan aina treenata: hyvin mutta rennosti - ei niin vakavasti.  Lopuksi etupalkalle sellaista yhtä aika suoraviivaista treeniä, jossa myös takaakierto ujutettuna. Siitä ei mitään negatiivista sanottavaa! Mieli oli rentoutettu molemmilla niin kappas kun sujui!

Perjantaina sain jonkun aivoiskun, sillä päätin tehdä jälkeä illemmalla tehdyn kimppalenkin yhteydessä. Tallasin ehkä 300 m pitkän perusjäljen kahdella kepillä. Kun Suri lähti, se oli parempi kuin koskaan. Sillä ei ollut muuta kuin se haju, ja sitä se työsti ihan tajuttoman hyvin! 

Tuosta jäljestä oikeastaan syttyi ajatus, että koska sillä on vahvat pohjat ja se osaa ja sillä on motivaatiota, nyt annetaan sitten palaa. Tänään tein puolen kilsan jäljen neljällä kepillä. Janakin meni hyvin! Liki eilistä vastaavaa työtä valoisalla. Ja tosiaan, Suri jäljestää hyvin, motivoituneesti ja tarkasti, pitää huolen jäljestä, ilmaisee. Se olisi voinut jumpsutella jälkeä varmaan kilsatolkulla. Seuraavaksi siis vaan pitkä jälki, esim. kilometri ellei pidempi. Annoin mennä melko vapaalla sen, koska se vaan meni ja teki sitä hommaa niin hyvin. Janat pitäisi saada vaan silleen haltuun, että se ei tuurilla mene niitä hyvin, vaan osaa oikeasti. Muuten kai se onkin ihan koevalmis. 

Kotona olen tehnyt kaukoja, ja ne ei ole niin hyvät kuin pitäisi. Kun ei ole takajalkatargettia, saa vähän väliä muistuttaa jaloista. Toisaalta jos nyt tekee ja muistuttaa tiheään tahtiin, se varmaan myös etenee. Mutta kivaa saada niihin ajatusta sitten ensi keskiviikkona. Seuraamisen luopumisharkassa on ollut helpompi opettaa ensin namilla, ja otetaan lelu vasta kun vähän paremmin hallussa tai korkeammassa vireessä (=hallit). Mut kivaa, uutta, etenee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti