tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kun kerran vauhtiin päästiin..

..niin tehtiin vähän koko settiä taas eilen. Ensin janat vanhenemaan, sitten esteille. Suri teki iloista tottista, ja meni esteet hienosti menosuuntaan, autoin kiertämään takaisin tulemalla näkökenttään noudon aikana. Eteenmeno hieno! 

Muste leikki tosi hienostt kentällä. Ryntäsi ensin yksin leikkimään kentälle jääneen pallon kanssa, ja sitten kävi juosten tarkistamassa Surin jälkeä, mutta pian juoksikin jo minun luo, josta alettiin leikkiä riehakkaasti. Enää se ei ole lähtenyt haistelemaan muuta välillä, vaan leikkii kyllä ihan intensiivisesti ja aika kauankin, ainakim tässä vaiheessa. Väliin otettiin pari maahanmenoa namilla, ihan vaan opetellaksemme erilaisia tempoja ja touhuja, ja sitten jatkettiin leikillä. Hieno!

Myös Taimi kävi vähän topottelemassa, oliko vähän pätevä täti, ihan täydellinen. :D Voi voi. :)

Surin janat eivät menneet hyvin, joskin voin syyttää itseäni. Itseasiassa etenemiset oli ok, nostot ei. Ekalla jana oli polkua pitkin, mutta se on ehkä vähän liian liikennöity ja kuiva, joten jäljennosto oli tosi hankala, koska varsinkin kun osui polkujen haaraan.. hehe. Ei siis nostanut, mutta haistoi sitten jäljen ja lähti aika hurjalla vauhdilla ja innolla ajamaan. Kepin ilmaisia hienosti. Sportstracker sanoin "pienen" jälkipätkän pituudeksi 330 m. :D Hehe, yli puolet koejäjestä. Eli kyllä se jälki varmaan onnaa, jos vaan janalta metsään päästään.. Toinen oli muuten parempi, mutta koska olin tallannut Musteelle vähän kauemmas oman jäljen ja sieltä tuuli, se olisi halunnut taas takajäljelle, ja tulkitsin vähän niin, että ne tuoreet ilma- (ja ruuan) hajut vähän sotkivat sitä ajatusta). Itse jälki taas takki auki, ja ilmaisi hyvin. Tämä oli joku 50 m, en mitannut kylläkään.

Esineitä nostettiin helposta maastosta, en edes tallannut ruutua, vaan ajatuksena ne nostot ja tuonnit. Nyt alkaa sujua, mutta ekalla oli vähän tahmea vielä, tai vaati tsemppiä aavistuksen enemmän. Pk-liivit myös kutittivat, ja Suri tiputti esinettä ja kääntyi kirputtamaan, eli nyt pitää liivit tuunata sopiviksi, ettei ne torppaa koko hommaa! 

Musteella oli joku edellisten mittainen jälki, jossa oli 4 kulmaa, ja tyhjä askelpari siellä täällä, ihan vaan eteenpäin mennäksemme. Alku oli vähän levotonta. Muste kyllä tiesi, mitä on menossa teklemään ja haistoi kaikki minun ja Surin kulkemat hajuvanat kyllä. Oli siis jo aika tapissaan jäljelle päästessään (kannoin kyllä sinne itse jäljelle, mutta siihen oli vähän matkaa, joka mentiin hihnassa). Myöskään lihapullat eivät olleet parhaita (oikeat namit jäi kotiin, niin piti soveltaa), onneksi ei ollut murkkuja kuitenkaan. Kun en vaan päästänyt eteenpäin, se vähän piippasi, haukkui, lähti haistelemaan muuta ja palasi sitten jäljelle ja teki loppuun tosi hienosti. :) Ihana jälkikoira. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti